Viime viikonloppuna osallistuin veteraanien SM-kisoihin, ja voitin oman ikäsarjani (N30) 5000m. Osallistuin kisaan oikeastaan vain siksi, että vitosen kisoja on Suomessa tarjolla vähän, ja tämä oli tarjolla kotikaupungissani Turussa. Helteessä yksin vedolla juostu aika ei tyydyttänyt, joten mitalikahvit jäivät odottamaan seuraavaa kertaa.
Kesä ei ole sujunut täysin suunnitelmien mukaan, vaikka taskussa on yksi ennätys 3000m:ltä ja ennätyksen sivuaminen 5000m:llä. Aiempina vuosina nämä olisivat olleet isoja juttuja, mutta hyvin sujuneen harjoituskauden jälkeen odotukset ovat olleet korkealla. Kaapissani oleva ennätysshampanja odottaa edelleen parempia tuloksia, jotta se korkataan. Se odottaa tuloksia, jotka ovat kunnon mukaiset ja joihin olen tyytyväinen.
Heinäkuussa sain mystisen ylähengitysinfektion, ja se pakotti jättämään väliin 10 000m kisan, jossa oli tarkoitus yrittää suoraa rajaa Kalevan kisojen vitoselle, joka kympillä (38.00) oli vitosta (17.30) selvästi helpompi. Moni muu kilpasisko oli tehnyt vitosen suoran rajan kympillä, ja oma ranking-aikani ei riittänyt mukaan vitoselle. Niinpä katseet oli käännettävä loppukesän kisoihin.
Kuten tekstin otsikkokin viittaa, kilpailukausi on kuin nuoralla tasapainoilua ja vaatii erityistä huomiota harjoitteluun ja kilpailemiseen: Mitkä kilpailut valitaan, onko siellä sopivaa vetoapua ja miten paljon matkustus kisapaikalle rasittaa? Mitä ja miten harjoitellaan kilpailuiden välissä? Miten varmistetaan kisoista palautuminen ja ehkäistään vammat, kun kuitenkin kisojenkin välissä pitää harjoitella, jotta kuntopohja kestää ja jalostuu kesän aikana? Miten pidetään mieli virkeänä ja henkinen kapasiteetti täydessä iskussa jokaiseen kisaan? Miten huomioidaan allergian aiheuttama lisäkuormitus, jotta elimistön kokonaiskuormitus pysyy aisoissa?
Kilpailukausi on kaikkien näiden asioiden huomioimista ja niiden välillä tasapainoilemista. Itse kilpailutulokseen vaikuttaa näiden asioiden lisäksi moni muu tekijä, kuten päivän kunto, sääolosuhteet (erityisesti tuuli lisää allergeenejä) ja itse kilpailussa onnistuminen. Ei kuulosta ihan yksinkertaiselta, vai mitä sanot?
Joku voisi todeta, että kilpaurheilu on aikamoista tasapainottelu tieteen ja tunteen välillä. Ja sitähän se on myös omalla kohdalla ollut: harjoittelu on ollut hyvin suunnitelmallista, tieteellistä ja myös muun elämän huomioivaa koko kauden. Monia pieniä asioita on kehitetty ison kuvan ohella, ja esimerkiksi tekniikkaan, palautumiseen ja siihen, miten mikäkin harjoitus viedään läpi, on kiinnitetty huomiota; ei ole sama asia juokseeko vikan tonnin vk:ssa 3.45 vai 4.00 vaikka kulkua olisi.
Tieteellisyys on auttanut myös huomaamaan, millaiset harjoitukset toimivat minulla ja mitkä ovat heikkouksiani - erityisesti kilpailukauden harjoittelussa. Yhtenä niistä voin mainita sen, että onnistun kovissa maksimikestävyys-harjoituksissa ”liian” hyvin. Saan niissä lähes kisanomaisesti irti, mikä on tietenkin hyvä asia, mutta ne vievät sitten myös aikaa palautua ja ovat pois muilta kehittäviltä harjoituksilta. Näitä harjoituksia on tehty tänä kesänä vain muutama, mutta sama ”ongelma” on tullut esiin jo aiempina kesinä. Ja myönnän kyllä, vetoharjoitukset ovat lemppareitani, mutta olen opetellut pitämään myös muista harjoituksista.
Eräs ystäväni on todennut kestävyyjuoksusta "lajin helppous viehättää". Pystyn allekirjoittamaan toteamuksen, mutta haasteista ja oman itsensä ylittämisestä olen pitänyt aina. Niinpä työt jatkuu ja katseet on suunnattu loppukesän kisoihin. Seuraavaksi vauhtia haetaan alimatkalta 800m:ltä Espoon Motonet GP:stä sunnuntaina 18.8. Kesää on siis vielä jäljellä, joten nautitaan siitä loppuun asti!
Värska Originaal maistuu ennen treenejä ja erityisesti niiden jälkeen. Se on varmistanut lihasten palautumisen koko kesän ajan. |