Yhteenveto kevään kilpailuista: Juoksijan tiellä

Viikonloppuna pyörähti virallisesti kesä käyntiin, joten on hyvä tehdä lyhyt yhteenveto kevään kilpailuista. Portugalin leirin loppuosan pilasi ärhäkkä turistiripuli. Leirin viimeinen kova treeni jäi tekemättä, mutta toisaalta totaalinen useamman päivän lepo toimi myös palauttavana jaksona. Suomeen tulon jälkeen fokuksessa oli ruokahalun palauttaminen ja normaaliin harjoitusrytmiin palaaminen.

Treeni ja olo parani päivä päivältä. Jo päivää ennen Aurajoen yöjuoksua alkoi tuntua helpolta ja tiesin, että nyt saattaa lähteä. Ja kyllähän se lähti ihan kiitettävästi. Juoksu sujui hyvin, ja toiselle kierrokselle lähtiessä tiesin olevani kolmantena. Kärki ei ollut kaukana, ja niinpä lähdimme Amandan kanssa ottamaan Anna Vuorimaata kiinni. Selkä ei yhteisestä takaa-ajosta huolimatta lähestynyt, mutta se auttoi pitämään vauhdin yllä kympin raskaimmilla kilsoilla, jotka ainakin minulle olivat 7-9km välillä. Puoli kilsaa ennen maalia olin päättänyt aloittaa kirin, ja se toi tuloksena Aurajoen Yöjuoksun toisen sijan ja uuden kympin ennätyksen, 37.23. Yli 100 sekunnin ennätysparannus kympillä oli paras palkinto talven harjoittelusta, mitä toivoa.

Vain viikko Aurajoen Yöjuoksun jälkeen päästiin tositoimiin yksissä elämäni kylmimmissä SM-maastoissa, Janakkalan Kiipulassa. Juuri ennen naisten starttia alkoi vesisade ja myös rakeita tuli taivaalta. Sää oli kolea, ja tiedossa oli 6 kilometrin kisa erittäin mäkisessä maastossa. Rata kastui ja tuli kuraiseksi, ja se teki kisasta entistä rankemman. Itse en ollut täysin palautunut kympin kisasta, ja koko kisa tuntui helvetin kovalta rämpimiseltä. Kisan aikana varpaat hankautuivat niin pahasti, että isovarpaan kynnet lähtivät ja kävely seuraavina päivinä oli aika hankalaa. Kaikki, mitä edellinen viikonloppu oli antanut, oli vain kaukainen unelma tässä kisassa. Mietin itseksesi ”don’t take anything for granted” päti tähän erinomaisesti. Onnistuminen ekassa kisassa ei taannut mitään tähän kurapainin tuntuiseen SM-maastokisaan.

Mutta mikä ei tapa, vahvistaa. Vaikeat maastokisat olivat ennenkin vieneet eteenpäin. Jo keskiviikkona varpailla pystyi juoksemaan ja matka kohti kesää saattoi jatkua. Oli aika kääntää katseet kesän ratakisoihin. Sm-maastojen jälkeen jatkoin vielä mäkikautta, joka turistiripulin takia oli jäänyt suunniteltua lyhemmäksi. Mäkivedot ja puntti toivat taas askeleeseen sitä vahvuuden tunnetta, joka oli ollut hetken kadoksissa.

5*800m viimeistelyharjoitus Toukokuun kisojen 3000m:lle sai mut onnellisemmaksi kuin yksikään treeni tänä keväänä. Tein treenin Vuorimaan Annan kanssa, ja se onnistui erinomaisesti. Kaikki neljä vetoa kulkivat 2.47-2.44 välille. Viimeisen sai juosta täysiä, ja Anna veti ekan kiekan 76 sekuntiin ja mä jatkoin seuraavan 74 sekuntiin. Kello pysähtyi 2.30,2. Maassa makasi onnellinen juoksija. Vaikka ei ollut yhtään kisaa alla, juuri silloin olin maailman onnellisin. Miksi?

Syitä oli monia. Irtiottokyky oli hyvällä tasolla, ja se kertoi harjoittelun onnistuneisuudesta. Oli meneillään myös pahin allergia-aika, ja silti onnistuin harjoittelemaan suunnitellusti koko kevään. Kun katson peruutuspeiliin, muistissa oli monia vaikeita keväitä; Mykoplasma, kehukokuume ja ylikunto.

On helppo olla onnellinen onnistuneista tuloksista ja kisoista – niitä jokainen osaa arvostaa. Mutta juuri nyt olin onnellinen siitä matkasta, jonka olin saanut kulkea syksystä tähän päivään. Se oli ollut inspiroiva, kehittävä ja tuonut paljon uutta harjoitteluun. Olin saanut elää juoksija unelmaa – harjoitella terveenä koko talven. Sen eteen oli toki myös tehty töitä hartiavoimin jo parin vuoden ajan. Kun harjoittelu meni väsymyksen puolelle, siihen puututtiin heti. Tämä oli yksi tärkeä keino ehkäistä sairastelut.  

Ensimmäinen ratakisa kulki kovempaa kuin koskaan aiemmin kauden aloituskisa. Jouduin juoksemaan soolojuoksun B-erässä, ja keli oli tuulinen. Kello pysähtyi aikaan 10.34. Se ei tyydyttänyt, mutta se oli vähintään 8+ kauden aloitus.

Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän kisoja. Olen saanut elää juoksijan unelmaa ja harjoitella terveenä. Se ei vielä takaa yhtään ennätystä tai onnistunutta kisaa, mutta se luo edellytykset juosta niitä. Nähdään radalla!

Valmiina Aurajoen Yöjuoksuun. Reitti oli taas kerran taianomaisen nopea ja sää huippu, 15 astetta lämmintä. Tulokset jäivät kiinni vain juoksijan kunnosta ;)

Aurajoen Yöjuoksun mitalikolmikko eli Amanda, Anna ja minä. Kisan jälkeen hymy oli herkässä ja fiilis katossa. 

Tätä on kisaileminen parhaillaan - nurmikko, rata tai asfaltti kutsuu maaliviivan ylityksen jälkeen kaikkensa antanutta juoksijaa. Juuri sillä hetkellä ei pysty ajattelemaan oikein mitään, mutta siellä ne endorfiinit alkavat jylläämään, kun syke ja hapot alkavat tasoittua.