Hallikauden yhteenveto: Uskoa omaan tekemiseen

Hallikausi oli lyhyt, mutta nousujohteinen. Suomeen paluun kanssa oli hieman haasteita, ja ensimmäinen 3000 m kisa meni vähän unessa. Sen jälkeen löysättiin ruuvia vähän reilummin ja yhtäkkiä juoksu alkoi tuntua juoksulta myös Suomessa. 5*1000m treenin viimeinen tonni meni 3.20 ja en meinannut uskoa kelloani. Helppo viikko oli taannut sen, että oltiin takaisin siellä, missä kuuluikin. Juoksu tuntui vahvalta ja minä vein sitä, eikä se minua.

Toinen 3000 metriä sujui jo lähes omalla tasolla, ja se oli paras 3000m muutamaan vuosiin, vaikka ajassa ei vieläkään ollut hurraamista. 10.46. Koska tiesin, että tuo ollut parastani, ilmoittauduin mukaan myös Tampereen 1500 metrille. Kisojen välillä oli vain 5 kokonaista päivää, joten kunnon happoharjoitusta siinä ei ehtinyt tehdä, varsinkaan kun se olisi ollut talven ensimmäinen kova veto harjoitus. Niinpä muutaman vedon turvin lähdin epävarmoin mielin Pirkkahalliin 5 kierroksen hapenottokokeeseen.

Mieli oli epävarma, joka oli tullut jo kesällä tutuksi muista tonnivitosen kisoista. Myös silloin olin nousukunnossa, mutta silti mieli epäili onnistumista. Päätin kuitenkin lähteä yrittämään, olihan kyseessä lempparimatka, jolla olin elämässäni kisaillut kaikista eniten. Tiesin kyllä, miten se juostaan. Tiesin kolmannen neljänneksen kovuuden, ja taistelun rentouden ja happojen välillä - ne iskisivät myöhemmin, jos uskaltaisi aloittaa maltillisesti. Ehkä juuri siksi tämä matka sai mieleni niin epävarmaksi – se oli kuin kotikentällä juokseminen, eihän siellä halua epäonnistua edes huonona päivänä, eihän?

Juoksu kulki kuitenkin paremmin kuin saatoin odottaa. Lähdin rennosti matkaan, jotta hapot eivät iskisi liian ajoissa. Kolmannella kierroksella nousin lähemmäksi kärkeä ja meno tuntui vahvalta. Neljännellä ”kuoleman kierroksella” hapot tulivat tutuksi, mutta selvisin niiden kanssa, ja kaikki kierrokset pysyivät 58–59 sekunnin ympärillä. Viimeisellä kierroksella pyrin hakemaan lisää rytmiä, mutta loppukiri ei irronnut ihan toivotusti, missä varmasti näkyi vetoharjoittelun puute. Kello pysähtyi kuitenkin aikaan 4.55,21. Kisa oli elämäni toiseksi kovin tonnivitonen hallissa, ja se jäi vain sekunnin halliennätyksestä. En voinut olla pettynyt. Tiesin, että yhdellä 1500m:n harjoituksella olisin juossut hallienkkani.  

Sain varmistuksen ainoaan asiaan, jota hallista oikeastaan haettiin: Perusharjoittelussa oli edetty oikeaan suuntaan. Oli aika asettaa katseet kohti kevään harjoittelua.

Epäilevälle mielelle opetin vakiovastauksen vastaavia keskusteluja varten:

”What if you fall?

Oh, but darling, what if you fly?”

Uskoa omaan tekemiseen ja pirteitä lenkkejä kevään auringonpaisteessa!

Terveisiä Tampereen Pirkkahallista 1500m:ltä. Tykkään kisailla Pirkkahallissa, koska siellä kierroslasku on helppoa Kupittaan rataan nähden (170m), ja lisäksi Tampereella oli 2 erän verran juoksijoita, niin pääsi kisailemaan oikein kunnolla. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevättä.