Kestävyysjuoksun ydin on nousujohteisuus viikosta toiseen.
Pikavoittoja ei tässä lajissa jaeta eikä yksittäisiä kovia viikkoja kirjata
Tilastopajaan. Kiireellä ei saa aikaan muuta kuin osaoptimointia, ja sen takia sanonta
”good things take time” pitää erityisen hyvin paikkaansa kestävyyslajeissa.
Ajattelinkin
avata tähän yhden juoksuviikon tekemistäni, joka on ollut vain yksi viikko
muiden joukossa, mutta tärkeä juuri siksi, että se on ollut yksi viikko osana
nousujohteista harjoittelua.
Maanantai alkoi puolen tunnin aamulenkillä töihin. Maanantaisin
ottaa joskus vähän päähän, sillä kiva viikonloppu vaihtuu arjen työntekoon,
mutta aamulenkin aikana ajatukset on suunnattu jo viikon kivoihin juttuihin, ja
puuro mustikkakeitolla ja raejuustolla höystettynä maistuu aina aamulenkin jälkeen
erityisen hyvältä. Iltapäivällä on vuorossa päivän toinen kevyt lenkki 8 km, ja
sen jälkeen fyssarijumpat ja liikkuvuusliikkeet täydentävät kevyen päivän harjoitusohjelman.
Tiistai-aamuna piti olla iskussa, sillä vuorossa oli 8 kilometrin
vauhtikestävyysharjoitus ja puntti. Suolaharjauksesta huolimatta Kupittaan
rinki on vähän liukas, mutta vk kulkee silti keskiverrosti ja kiihtyy loppua
kohden. Sen jälkeen muutamat aktivaatioliikkeet salilla ja rautaa tankoon. On
lyhyen maksivoimapuntin vuoro. Yhden jalan takakyykky ja glute bride ovat pääliikkeet
ja molemmissa menee enkkapainot vikassa sarjassa, 65kg. Toistoja on vain 4-5 ja
sarjoja 3. Tämän lisäksi verkat päälle, ja olen valmis suuntaamaan Helsinkiin
työpäiväksi. Yleensä teen tällaiset pitkät treenit illalla, mutta Helsingin reissun
takia se olisi mennyt turhan myöhään.
Keskiviikkona vuorossa on peruslenkki, ja tällä kertaa kilometrejä
on 13km. OlympiaCast viihdyttää tätä muuten niin sateista ja pimeää lenkkiä, ja
se on muutenkin ollut yksi lempipodcast, jota olen syksyn aikana kuunnellut.
OlympiaCast on siis Suomen Olympiakomitean tuottama podcast-sarja huippu-urheilun
tarinoista, ilmiöistä ja ihmisistä.
Torstaina vuorossa on nopeuspäivä, ja pitkien verkkojen ja
koordinaatioiden lisäksi juoksen 5*200m rennosti. On myös Suomen itsenäisyyspäivä,
joten glögi ja linnanjuhlat ovat illan ohjelmassa.
Perjantaina korvaan juoksukilometrit pyörän päällä, ja vahvistan
keskivartalon lihaksia ja heikkouksia TRX:n, jumppapallon ja kuminauhojen
avulla.
Lauantai-aamuna liukastelen aamulenkin mustalla jäällä, mutta
onnistun pysymään pystyssä. Iltapäivällä vuorossa on 8*500m ja liukkauden, kovan
sateen ja tuulen vuoksi hiekkatie vaihtuu lennosta halliin. 500 metriset on yksi
lempiharjoituksiani harjoituskaudella, sillä siinä pääsee juoksemaan rennon
kovaa ja pystyy myös samalla keskittymään askeleeseen. Ja onhan se myös kova
vetotreeni😉
Vedot kulkevat kellon tarkasti 1.45-1.42 välille, vaikka en
paljon väliaikoja katsele, vaan keskityn vain rentouteen ja siihen, että
askelfrekvenssi olisi riittävä. Silloin askel tulee alle ja saan puntilla
hankitun voimaa mukaan askeleeseen. Viidennen vedon jälkeen koen treenin alkaneen,
kun maitohapot alkavat tuntua ja kaikki ympärillä tapahtuva on sulkeutunut pois
ajatuksistani. On vain vedot, vesipullo ja mä. Viimeiseen vetoon lähden 'kaikki
tai ei mitään' -asenteella ja tiedän, että enää ei tarvitse säästellä. Kello
pysähtyy aikaan 1.33 ja jään maahan makaamaan. Hiljaa hymyillen nousen ylös ja
totean treenin onnistuneen.
Sunnuntain pitkä lenkki kruunaa viikon, ja hyvässä seurassa ei
edes haittaa, vaikka kastuu ehkä 10. kerran tällä viikolla. Sunnuntain loppupäivä
sujuu palautellessa, ja chillaillessa, jotta on valmis seuraavaan kovaan treeniviikkoon. Nythän kyseessä oli keskikova-viikko, eli rytmitys on 2 kovaa ja yksi helppo
viikko.
Näillä ajatuksilla toivotan sinulle hyviä ja nousujohteisia treenejä viikosta toiseen! Aivan oven takana on jo se päivä, 21.12., kun päivä alkaa tästä pitenemään ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti