”Kovan tason urheilun ja täysipainoisen työelämän
yhdistäminen on haastava yhdistelmä jo itsessään. Jos siihen tulee lisää ylimääräistä
kuormitusta mistä tahansa elämän osa-alueesta tai ulkopuolisista ympäristötekijöistä,
ylirasituksen riski kasvaa heti.”
Istun urheilulääkärin vastaanotolla, ja hän on saanut minut pysähtymään.
Itsessään ylikunnon toteaminen ei pysäytä, sillä olen jo keventänyt ja levännyt
kaksi viikkoa, kun tajusin toisen kisan jälkeen, että tässä on jotain pahemmin
vialla. Se, mikä pysäyttää, on enemmin se, että 100% työelämän ja 100% kilpaurheilun
yhdistäminen on jo itsessään haastavaa. Mietin, että miten tämä paletti sitten
voi edes onnistua?
Kun on koko vuoden treenannut paljon, on aika tottunut
väsymykseen. Se on osa kestävyysjuoksua ja kestävyysharjoittelua. On tottunut
elämään arkea, jossa kaikki sujuu ja kaikkeen riittää voimia. Välillä
urheilijana joutuu kokemaan supernais-efektin, eli oma usko omaan tekemiseen on
vähän liiankin hyvä. Tietää, että suoriutuu kaikista päivän asioista vielä
niissä kaikissa onnistuen. Tietyn aikaa se toimii, mutta välillä on lupa olla
väsynyt. Ei tarvitse jaksaa.
Ylikunto silloin, kun pitäisi olla huippukunnossa, tuntuu
pahalta. Sitä on vaikea hyväksyä. Aluksi tuntui pahalta katsoa kisoja tai niiden
tuloksia, ei siksi, etten olisi iloinen jokaisen kilpasiskon puolesta, joka
juoksee kauden parhaan tai elämänsä parhaan kisan. Se tuntui pahalta siksi, kun
tiesi, että itsekin kuuluisi olla tuolla lähtöviivalla. Varsinkin kun on treenannut hyvin koko vuoden helmikuun sairasteluja lukuun ottamatta. Tehnyt
kaikki Harrin ohjeiden mukaan, jotta ei sairastu, ja panostanut niin paljon lihashuoltoon,
että jalat pysyvät ehjinä. Ja kyllä, näissä kahdessa olen onnistunut: jalat
ovat pysyneet ehjinä ja immuunijärjestelmä on normaalilla tasolla.
Ylikunnon oireet olivat aika selvät: yhtämittainen
kilpailusuoritus ei kulkenut, vaikka vedot kulkivat. Astma otti hieman
takapakkia ja ahdisti tavallista enemmän. Sen lisäksi ensin elimistö kävi ylikierroksilla,
enkä meinannut saada unta, ja sen jälkeen kun alkoi väsyttää, siitä ei meinannut
tulla loppua. Lisäksi tuli kylmä-kuuma-oireita ja itsellä se näkyi niin, että
pääosin paleli ja tuli vilun väreitä. Etureidet olivat jumisen ja tukkoisen
oloiset, vaikka kävin hierojalla säännöllisesti, ja tavallisesti itsellä oli
jumissa enemmin pohkeet ja pakarat. Päätä särki tavallista useammin. Mieliala
meni nollasta sataan vielä tavallista nopeammin ja negatiiviset fiilikset valtasivat
helpommin mielen. Ja ehkä kaikkein tärkeimpänä, juoksusta puuttui helppous ja
lennokkuus. Juoksun flow. Vedot kulkivat ihan jees, mutta vetojen vauhdit
olisivat pitäneet mennä paljon helpommin.
Tätä kirjoittaessani mietin, että oirelista oli pitkä, mutta
kuinka hitossa en huomannut ylikuntoa aiemmin? No syitä on varmaan monia, mutta
kaikki oireet eivät tietenkään tulleet samaan aikaan. Kevään siitepölykausi oli
vaikein tapaamani, ja osan oireista liitin siihen, että astma voi huonommin, ja
olin tottunut noihin oireisiin aina, jos astman kanssa tuli ongelmia. Ylikunnon
oireet ovat hyvin yksilöllisiä ja vaihtelevat varmasti paljonkin, mutta kirjoitin
kuitenkin nämä oireet tähän, jos niistä jollekin olisi apua ylikunnon toteamisessa.
Kevään vaikea siitepölykausi, liian kova maksimikestävyysharjoittelu
huhti-toukokuussa ja liian kova kuormitus töissä ovat varmasti pääsyyt ylikunnon
syntymiseen. Maksimikestävyysharjoittelu nostaa nopeasti kuntoa, mutta se on
kuormittavaa sekä fyysisesti ja henkisesti. Sen määrä ei voi nousta liian nopeasti
tai sen määrä ei voi olla liian suuri kokonaisharjoittelumäärästä. Näinhän käy
helposti keväällä, jos juostaan vauhtikestävyysharjoitukset liian kovaa, lisäksi
kilpaillaan maantie- ja maastokisoissa, ja sen lisäksi tehdään kovatehoisia
vetoharjoituksia enemmän kuin talvella.
Asiantuntevissa lääkäreissä on se hyvä puoli, että ne
osaavat viheltää pelin poikki ja kertoa, mitä seuraavaksi. Keskellä kesää se on
se, mitä urheilija tarvitsee. Lääkäri lupasi, ettei piikkareita tarvitse naulata
vielä seinälle, ja loppukesästä voi päästä kilpailemaan. Toivon, että hän on oikeassa.
Tiedän kuitenkin, että tarvitsen ensin askeleeseeni sen vahvuuden ja helppouden,
joka katosi toukokuun viimeisinä päivinä. Askel askeleelta lähden sitä etsimään.
Juoksemisen iloa. Flowta.
Valmiina Raaseporin 5000 metrin kisaan. Hapot iskivät kisassa 2 km jälkeen, ja vauhti alkoi hyytyä. Kuumuus teki kisasta entistä kovemman, mutta päätin, että maaliin asti taistelen. |
Kisa otti tosi koville ja monta tuntia kisan jälkeenkin ahdisti. Kisan jälkeen seuraavina päivinä tajusin, että kaikki ei ole kunnossa ja nyt on levättävä. |