Voisinko olla onnellinen tänään, tässä ja nyt? Ilman mitään muttia?
Ihan vaan siitä, että tänään on hyvä olla ja elämässä on ihmisiä, jotka tuovat
energiaa elämään. Sellaisia ihmisiä pitäisi olla ympärillä enemmän kuin
sellaisia, jotka vievät energiaa.
Täytin 30 vuotta pari viikkoa sitten. Kun täyttää tasavuosia,
on se monesti kohta, jossa pysähtyy miettimään elämän eri osa-alueita. Ovatko
ne sitä mitä haluan, tuovatko ne hyvää mieltä ja tekevät onnelliseksi?
Saaton havaita pientä kolmenkympin kriisiä, mutta toisaalta välillä
tekee hyvää pysähtyä hetkeksi paikalleen ja katsoa ympärilleen. Se auttaa näkemään
asioita laajemmassa perspektiivissä.
Näistä mietinnöistä pääsin eteenpäin, kun järjestelin synttäreitäni
ja kutsuin ystäväni koolle. Ilta oli hauska ja vauhdikas, ja siitä jäi paljon
hyviä muistoja. Olin myös liikuttunut siitä, miten paljon vaivaa sekä perheeni
että ystäväni olivat nähneet muistaessani minua. Sen päivän jälkeen olin varma,
että jos saan pitää nämä ihmiset elämässäni, ei minulla ole huolta tulevasta. Ikä
on lopulta vain numeroita, ja elämä määritellään enemmän sen mukaan, mitä muistoja
jokaisesta päivästä jää: ”Ei se, kuinka paljon päiviä on elämässä, vaan se, kuinka
paljon elämää on päivissä.”
Olin synttäreihin asti 3 viikkoa flunssassa, ja aina kipeänä
sitä iloa ja onnea on vaikeampi löytää. Uni ei ole yhtä syvää ja hyvää, kun
treeni aikana, ja kehossa ei virtaa endorfiinit samaan malliin. Kun sitten
synttäreiden jälkeen pääsin taas treenaamaan terveenä, huomasin, kuinka paljon
iloa ja energiaa se tuo. Naurattaa ilman
syytä, ja hymyilyttää ihan tavallisetkin asiat. Vaikeat asiat eivät tunnu yhtä hankalilta,
ja työasiat unohtuvat lenkin aikana.
Onnellisuus on silti paljolti myös asenne kohdata jokainen
päivä ja ottaa ilo irti jokaisesta päivästä. Kun on itse se positiivisuus,
jonka toivoo kohtaavan myös toisissa ihmisissä, voi olla varma siitä, että oma
onni ja iloisuus ei jää kiinni muista ihmisistä.
Näillä ajatuksilla olen suunnannut katseet kohti kesää.
Tiedossa on paljon lenkkareiden kulutusta lisääntyvän kevätauringon kanssa
kilpaa hymyillen. Itse kilpailut seuraavat sitten myöhemmin keväällä.
Ai miksi kirjoitin tästä aiheesta? Koska tiistaina, 20. maaliskuuta, vietetään
kansainvälistä onnellisuuden päivää ”International Day of Happiness”. Tee siis
asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Ja uskalla nauttia niistä hetkistä,
jolloin olet onnellinen. Onni on tänään, tässä ja nyt. Ihania kevätpäiviä!
Synttäreideni jälkeen lähdin pienelle synttärireissulle lappiin Leville. Tiedossa oli juoksua, laskettelua, hyvää seuraa ja rentoa oleilua auringosta nauttien. |
Kävimme yhden päivän laskemassa myös Ylläksellä poikaystäväni kanssa. Luonnon koskemattomuus siellä teki ison vaikutuksen, ja saatoin vain ihailla satumaisia hankia auringon paisteessa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti