maanantai 31. lokakuuta 2016

#syysottelu2016

Kaksi vuotta sitten sai alkunsa tapahtuma, jota jo nyt kutsutaan perinteeksi – silloin oteltiin ensimmäinen syysottelu. Tänä vuonna vuorossa oli jo kolmas ottelu, ja se oteltiin Paimion urheilustadionilla.

Sää oli hyytävä, asteita muutama yli nollan ja kova tuuli. Toppatakki ja villasukat eivät olleet ollenkaan turha varuste, ja kisakahvio ja kilpailuun ilmoittautuminen järjestettiin Naisten wc-tiloissa.
Otteluun oli tänä vuonna valikoitunut kottikärrykävely näytöslajina sekä vauhditon pituus, kuula, keihäs ja 100m rapukävely.

Omaa otteluun valmistumista siivittävät lepo ja antibiootti. Edellisen kirjoitukseni jälkeen oli selvinnyt, että immunoglobuliinit olivat normaalit, eli vastustuskyky oli kunnossa. Huonon keuhkotilanteen vuoksi otetuissa verikokeissa löytyi mykoplasma ja ensimmäistä kertaa myös keuhkoklamydia. Väsymys, päänsärky ja 80 % vointi oli yhdistetty poskionteloihin, joita hoidettiin kortisonitipoilla, mutta verikokeet paljastivat, että mykoplasma ja keuhkoklamydia aiheuttavat heikon olon. Ylimenokausi jatkui siis levolla ja pitkällä antibiootti- ja kortisonikuurilla, jotta taudit saataisiin kuriin ja olo terveeksi.

Ottelussa oli voittamisen lisäksi yhtä tärkeää myös hauskaan kisa-asuun pukeutuminen ja hulvaton yhdessäolo. Kerrankaan ei kilpailtu hampaat irvessä, koska kyseessä eivät olleet kestävyysjuoksijoiden leipälajit – keihäs, kuula, vauhditon pituus ja rapukävely. Toki 100m rapukävelyä vaatii jo hieman kestävyyttä ;)

Itse onnistuin voittamaan kuulan tuloksella 8,12 (3kg kuula), ja vauhdittoman pituuden juuri yli 2 metrin leiskautuksella, 203. Eniten parannettavaa jäi rapukävelyyn, johon aikaa tuhraantui 1.25,70.  Janica voitti kyseisen lajin ajalla 1.13,60, ja myös keihäässä Janica otti lajivoiton heittämällä yli 24 metriä keihästä, joka kirjattiin naisten syysottelun maailmanennätykseksi. Janica kruunattiin myös naisten ottelu voittajaksi ja itse sijoitun toiseksi – rapukävelyn osuutta treeneissä tuli siis lisätä ensi kaudella. Rapukävely on myös itsessään hyvä lihaskuntoharjoitus, kannattaa kokeilla!

Virallisen ottelun jälkeen ilta jatkui saunoen ja gaala-illallisen parissa Paimion Rastin Rastituvalla. Ehkä parasta ottelussa oli kuitenkin se, että pääsi viettämään aikaa urheilijoiden kanssa, joita syksyn juoksutauon aikana on tullut nähtyä liian vähän. Vaikka juoksu on yksilölaji, urheilun ympärille kertyneet ystävät ovat kullanarvoisia erityisesti vaikeina aikoina.
Sam Houstonin vaihto-oppilas valmiina kisaan.


Naisten wc toimi kisakansliana, jossa jokainen ilmoittautui kisaan.
Kottikärrykävelyssä tyyli oli vapaa, sai valita kumminpäin kottikärryt etenevät.


Valmiina kottikärrykävelyyn. 



Tässä kaikki syysottelun ottelijat - ilman huulirasvaakin tehtiin useampi syysottelun maailmanennätys.  






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti