Taistelua väsymystä vastaan: syyskuuta 2016

Keuhkot, jotka eivät kestä juoksua, eivät sovi juoksijalle. Sen sain huomata Kalevan Kisojen 5000m:llä. Kisan meni kaikilla tavoilla päin prinkkalaa. Mykoplasma ja 2 viikon lepo olivat laskeneet kuntoa ja sen lisäksi nesteet eivät olleet imeytyneet elimistöön ja hoipertelin jotenkuten maaliin. Viimeiseltä kahdelta kilometriltä ei juuri muistikuvia ole. Kova helle ja vatsassa hölskyvä neste teki kisasta elämäni raskaimman. Oksetti, muttei pystynyt oksentamaan.

Kisan jälkeen olo oli tyhjä niin henkisesti kuin fyysisesti. Olin odottanut tätä päivää ja latautunut täysillä. Lähdin tekemään kaikkeni, sillä viimeistelytreenit olivat sujuneet hyvin. Ei Kalevan Kisoihin lähdetä häviämään, joten unohdin ehkä vähän liikaakin realiteetit. Kestän myös hyvin kuumuutta, joten en osannut odottaa, että sään tai nesteytyksen kanssa tulisi mitään ongelmia.

Kisassa urheilijan arvoa mitataan vain tuloksissa. Erityisesti pettymyksen kohdalla se tuntuu siltä. Kun juoksen huonosti, en ole mitään. Olen vain epäonnistunut urheilija. Silloin kuin epäonnistuu tärkeässä kisassa, sitä peilaa kaikkeen tekemään työhön – enkö parempaan pystynyt? Tätä vartenko treenasin?

Terveen itsetunnon omaava urheilija kuitenkin tietää, että tuo tunne kuuluu asiaan, ja se on vain yksi tunne niistä kaikista tunteista, joita urheilu tuo elämään. Voittaminen ja onnistuminen ei koskaan tuntuisi niin hyvältä, jos välillä ei tulisi turpaan. Toisaalta parin päivän jälkeen asian kanssa on jo paljon enemmän sinut – halu kilpailla ja tehdä asiat paremmin on palannut. Silloin tiedostaa myös sen, että urheilu on vain yksi elämän osa-alue ja ihmistä ei koskaan mitata tai arvosteta vain tulosten perusteella. Elämässä on myös paljon muita asioita, jotka kertovat ihmisestä. Esimerkiksi se, miten kohtelee muita ihmisiä, kertoo paljon enemmän ihmisestä.

Luin kirjan Voittamisen Anatomista Aki Hintsa - Voittamisen Anatomia ja se on vaikuttanut elämääni enemmän kuin yksikään ennen lukemani kirja. Se saa pohtimaan sitä, mitkä ovat itselle tärkeitä asioita elämässä ja toisaalta pystyykö näihin asioihin panostamaan niin paljon, kun sanoo niiden merkitsevän elämässä. Toisaalta se korostaa myös jokaisen urheilijan yksilöllisyyttä ja sitä, että sama harjoitusohjelma tai elämänrytmi ei toimi kaikilla – jokaisen pitää löytää juuri itselle sopiva harjoitusohjelma, ravinto tai elämärytmi, ja lisäksi ympärillä pitää olla ihmisiä, jotka tukevat urheilijan elämää. Urheilija on kaiken keskiössä ja sen ympärille rakentuu kaikki urheilua tukevat aktiviteetit. Urheilijan pitää uskaltaa nostaa käsi ylös, kun helpollakaan viikolla ei ole palautunut ja toisaalta harjoitusohjelmaa pitää uskaltaa kiristää, kun se tuntuu liian helpolta.

Kun urheilija voi hyvin ja on tasapainossa, tulokset puhuvat puolestaan. Urheilija yltää enempään kuin uskoi pystyvänsä. Siitähän urheilussa on lopulta kyse – itsensä ylittämisestä.

Näillä ajatuksilla lähden uuteen kauteen. Syyskuu on mennyt pitkälti sen selvittämisessä, miksi keuhkot eivät kestä ja tutkimukset jatkuvat edelleen. On tutkittu, pitääkö poskiontelot leikata uudelleen ja miksi IGG arvot jäävät niin alas kaikissa sairastetuissa mykoplasmoissa sekä onko elimistön immunoglobuliineissa jotain häiriötä eli toimiiko elimistön immuunijärjestelmä normaalisti.

Taustakuva: Vesa-Matti Väärä http://www.kuvastaja.fi/

5000 m lähtöviivalla Oulun Kaleva kisoissa. Vaikka oma juoksu oli iso pettymys, seuraavina päivinä muiden urheijoiden kannustus auttoi iloitsemaan heidän onnistumisista.

Jokainen kierros viimeisellä kahdella kilometrillä oli kovaa taistelua. Olo oli huono ja katse täysin tyhjä.

Juoksin Tampere Maratonilla 10 km kilpailun kauden päätteeksi. Sää oli haastava - tuuli sananmukaisesti riepotteli juoksijoita ja kilometrivauhdit vaihtelivat yli 20 sekuntia vastatuuli- ja myötätuuliosuusksilla.