perjantai 8. tammikuuta 2016

Kestävyyden äärellä

Sanotaan, että kestävyyden rakentamiseen menee vuosia, mutta vauhdin voi löytää helpostikin.

Kuten koko syksy, myös tämä Portugalin leiri ollaan oltu paljolti kestävyyden äärellä ja juoksumäärää on pyritty nostamaan. Yhtenä leirin tavoitteena oli juosta paljon helppoja kilometrejä ja siinä on aika hyvin myös onnistuttu. Ensimmäisellä viikolla niitä kertyi yli 120 ja tällä viikolla lähes yhtä paljon.

Juoksun helppous on näkynyt siinä, että lenkkivauhdit ovat nousseet ja juoksu on tuntunut helpolta. Myös vauhtikestävyysharjoituksissa vauhdit ovat pompanneet ylöspäin lähes viime kevään tasolle. Toisaalta kestävyyden paraneminen on auttanut palautumaan treeneistä aiempaa paremmin.

Kestävyysharjoittelun kääntöpuolena on näkynyt se, että vauhdikkaammissa vetotreeneissä on meno ollut hieman tahmeaa ja olo on tuntunut maratoonarimaiselta (hapot jäivät tasotestissäkin alle kymmeneen). Tätä hieman ”kadoksissa” olevaa vauhtia pitäisi olla kuitenkin mahdollista lähteä rakentamaan hyvän pohjan päälle.

Eilisen päivän treeneissä tuntui siltä, että juoksuvauhti alkoi jo hieman löytyä vikoissa vedoissa. Treeninä oli 2*1000m, 2*500m ja 5*200m. Treeni tehtiin Alturan hiekkakentällä valmistavana treeninä huomisen 5,1 km maantiekisaan Farossa. En ole ennen Portugalissa kilpaillut, joten mielenkiinnolla ja taistelumielellä lähden kisaan mukaan. Janica lupasi opettaa kyynärpäätaktiikkaa vielä ennen kisaa.

Portugalin leiri on muutenkin antanut oivan mahdollisuuden valmistautua tulevaan hallikauteen. Treeniolosuhteet ovat olleet hyvät ja treeniseura erinomaista. Jukka Keskisalo on toiminut leiripäällikkönä ja oman kokemuksen kautta hän osannut kertoa harjoittelun kulmakivistä ja pienten asioiden merkityksestä harjoittelussa. Maanantaisin ja perjantaisin on ollut yhteistreenit, jossa on ollut ohjelmassa lihaskunto- ja tekniikkaharjoituksia. Uudet liikkeet ovat olleet tervetulleita ja motivointi vanhojen liikkeiden suhteen lähes yhtä tärkeää: ”Askeleeseen on vaikea vaikuttaa, jos lantiossa ei ole riittävästi voimaa”.


Aloitin tämän tarinan kestävyyden parissa ja lopetan sen samaan. Lähden tästä vielä kevyelle, valmistavalle lenkille huomista kisaa ajatellen. Vaikka täällä juuri nyt tuulee ja tuivertaa, tiedän, että täällä on hyvä urheilijan olla.

Kuvia eilisestä vetotreenistä Alturan 380 m hiekkakentältä. Radan pituus asetti omat haasteet väliaikojen seuraamiseen, mutta muuten kenttä oli hyvässä kunnossa. 

 Janica toimi treenissä sparrarina ja hänen tasaista tahtiaan oli helppo seurata.