Blogihiljaisuus on ehkä kertonut siitä, että asiat eivät ole
menneet, kuten oli tarkoitus. Sen takia en ole myöskään tänne blogiin
kirjoittanut. Toisaalta niinä vaikeina aikoina olisi ehkä kaikkein tärkeintä
kirjoittaa tänne: nehän ovat niitä aikoja, kun otetaan mittaa naisesta ja
miehestä.
En siis kirjoittanut tänne blogiin heinäkuun jalkakrampista,
flunssasta tai ongelmista ikuisen astman kanssa. Mutta käydäänpä hieman läpi,
miksi piikkarit menivät jalkaan vain kaksi kertaa ihan tosi tarkoituksessa.
Keuhkokuume-epäilyn jälkeen kunto alkoi palata erittäin
hyvin – elimistö otti vastaan treeniä erittäin hyvin. Lepopäivät jäivät
ohjelmasta pois liian pian. Mukana oli paljon nopeusvoimaharjoituksia nopean juoksun
palauttamiseksi ja se todellakin toimi: Vain kahden harjoitusviikon jälkeen
juoksin 5 km testin hiekalla 18.40. Vaikka aika ei vielä päätä huimaa, se
alittaa kuitenkin virallisen, ylikunnossa Jenkeissä juostun, ennätykseni lähes
puolella minuutilla. Samalla viikolla juoksin myös 15*300m alle 57 sekunnin
keskiarvolla – koskaan en ole 15 kpl 300m vetoa juossut yhtä kovaa. Pohkeet
menivät tästä kaikesta kuitenkin niin jumiin, että oikea pohje kramppasi
seuraavalla lenkillä. Olin käynyt joka viikkoa hierojalla myös
keuhkokuume-epäilyn jälkeen, mutta harjoittelu koveni liikaa eikä jalat ehtinyt
palautua.
Näin jälkikäteen ajatellen tuo kohtalokas harjoitusmäärän
nosto pilasi koko loppukauden. Olin harjoitellut kevään paremmin kuin koskaan
eikä 3 viikon tauko sittenkään ollut vienyt kuntoa. Lisäksi olin
ennätyskunnossa, mutta en vaan päässyt radalla kilpailemaan.
Vaikka jalkakramppi hellitti viikossa hieronnan,
sähköhoidon, kylmähoidon ja venyttelyn avulla, joudin aloittamaan kaikki
juoksuharjoitukset paljon hiljaisemmilla vauhdeilla, jotta pohje alkoi ottaa
vastaan iskutusta. Myös nopeusvoimaharjoittelua oli pakko tehdä vähemmän ja se näkyi hyvin voimakkaasti
vetotreeneissä: vetovauhdit eivät tunteet läheskään yhtä helpoilta.
Elettiin kuitenkin jo heinäkuun loppua, joten oli pakko
yrittää. Lähdin kokeilemaan, miten 800m kulki Tilastopajassa. Jo 200m juoksun
jälkeen tiesin, ettei tästä tule mitään. Yritin ja taistelin, ja juoksin yhden
elämäni hitaimmista kaseista: 2.25. Kisasta ei ollut mitään kerrottavaa.
Seuraavan kovan treenin jälkeen tulin kipeäksi. Vaikeasta
astmastani huolimatta tulen hyvin harvoin flunssaan, ja se johtuu yleensä
stressistä ja väsymyksestä. Olin täysin väsynyt yrittämän ja pettymään. Takki
oli tyhjä, oli pakko antaa periksi. Oli aika unohtaa urheilu hetkeksi ja nähdä
ympärillä kaikki se, mikä oli elämässä hyvin.
Paljon parempaan väliin ei olisi voinut tulla se, että
Italian reissu oli varattu elokuun lopulle. Oli aika lähteä ensimmäiselle lomalle
vuosiin. Ei lenkkareita eikä piikkareita mukana. Vain hyvää seuraa, ihanaa
italialaista ruokaa, ja täydellisiä auringonlaskuja. Loma ei olisi voinut tulla parempaan paikkaan. Näiden kuvien jälkeen voitte ehkä uskoa saman.
 |
| Milanosta suuntasimme Como-järville päiväksi. Vesitasot nousivat järvestä ja vuoret ympäröivät tätä turistien rakastamaa lomakohdetta. Ihastuin tähän paikkaan heti. |
 |
| Terveisiä Garda-järvien eteläpäästä Sirmionesta! Kuvassa on yksi sadoista Italaissa olevista vanhoista linnoista. Vallihaudat sen ympärillä olivat huikeat. |
 |
| Turisteja riitti myös Sirmionen linnanraunioissa, jonne oli rakennettu useita pieniä kauppoja ja kahviloita. |
 |
| Sirmione oli lempipaikkani meidän roadtripillä, jossa kävimme yhteensä kahdeksassa eri kaupungissa. Täällä olisi voinut vaikka asua. |
 |
| Garda-järvien pohjoisosassa pienet tiet mutkittelivat järven jylhillä rannoilla. Näkymät olivat huikeat. |
 |
| Venetsia oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Kuvassa paikallinen gondoli-taksi, joka oli paras kulkuväline Venetsian kapeissa kanavissa. |
 |
| Naamiot ja puvut olivat osa venetsialaista karnevaaliperinnettä. |
 |
| Asuimme Venetsian pohjoispuolella Cavallino-Treportissa, josta otimme lautan Venetsiaan. Oli hienoa nähdä Venetsia myös vedeltä käsin auringon laskiessa. |
