Aqua xyclingistä mielikuvitusaitoihin

Kevään harjoittelu oli sujunut hyvin, kunnes kevään kovimman viikon jälkeen pohkeeseen iskenyt kramppi pakotti olemaan juoksematta 10 päivää ja pohtimaan senkin jälkeen, miten pohje saatiin kestämään juoksua. Onneksi oli mistä valita: vesijuoksu, pyöräily, cross trainer ja täällä myös aqua xycling tulivat korvaamaan juoksuharjoittelua. Fysioterapeutin käsittelyn, akupunktion sekä usean hieronnan jälkeen pohje alkoi vihdoin rentouta ja ottaa vastaan iskutusta.

Olenkin pystynyt jatkamaan täysipainosta harjoittelua täällä Portugalissa. Ensimmäisellä viikolla mukana oli vielä paljon korvaavaa harjoittelua, mutta nousujohteinen juoksun lisääminen ja omatoiminen lihashuolto auttoivat jalkoja kestämään lisääntyvää iskutusta.

Ensimmäisen viikon yhtenä palauttavana harjoituksena oli myös aqua xycling. Päätimme Kaisan kanssa lähteä kokeilemaan, millaista on portugalilainen ryhmäliikunta, kun xycling-pyörät on tiputettu veteen ja kummankin portugalin kielen taito on hyvin rajoittunutta.

Jonotimme tunnille, koska uimahallin jäsenet olivat ensisijalla aqua xyclingiin. Saimme paikat, maksoimme vitosen, puimme uikkarit päälle ja vedimme uimalakit päähän. Uimalakkihan oli tärkein asia portugalilaisessa uimahallissa käydessä, ei ollut niin oleellista, muistiko käydä suihkussa ennen uintia, mutta lakki piti päässä olla.

Aqua xycling-tunti alkoi paikalliseen tapaan hieman myöhässä. Musiikki pauhasi ja miesohjaaja hyppäsi pyöränsä päälle. Tunti osoittautui erittäin hauskaksi (en muista koska olisin hymyillyt yhtä paljon treenatessa), sillä tunnilla sekä poljettiin seisten ja istuen sekä tehtiin lihaskuntoa pyörää apuna käyttäen. Aina kun ohjaaja ei käsin viittomalla pystynyt näyttämään, mitä veden alla olevan pyörän kanssa tehtiin, hän nousi altaan vieressä olevan pyörän päälle näyttämään. Tunnista jäi erittäin hyvä fiilis ja sen jälkeen oli aika käydä uimahallin saunassa (siinä pienessä puisessa kopissa uima-altaan reunalla).

Sen lisäksi, että Vila Real de San Antonion uimahalli on tullut tutuksi, olen päässyt myös tekemään erittäin laadukkaita harjoituksia juosten. Viime viikon lauantaina juoksin kevään parhaimman kiihtyvän kympin maastossa (41.57), eilen tein 8*500m 1.41-keskiarvolla pääosin hiekkatiellä. Useiden vk-harjoitusten lisäksi mukana on ollut myös kevääseen kuuluvaa mäkijuoksua (2*6*120m).

Silloin, kun mukana on paljon määrää ja laatua, on ollut myös tärkeä pitää mukana riittävästi erilaisia liikkuvuusharjoituksia. Olin aiemmin nähnyt yhden suomaisjuoksijan tekevän aitakoordinaatioita, vaikka harjoituskentällä ei varsinaisia aitoja ollutkaan. Torstain aamulenkin yhteydessä pysähdyin samaiselle kentälle tekemään liikkuvuutta ja mielikuvitusaidat olivat mukana myös omassa harjoituksessani. 

Terveisiä aqua xyclingistä (uimalakit otettiin kuvien ajaksi pois päästä)

Terveisiä  torstain aamutreeneistä - mielikuvitusaidat  menossa!

Ja loppuun vähän keskivartalon pitoja!

Verkkareista jakkupukuun

Se ei tapahtunut yhdessä yössä eikä yksillä verkkareille. Siihen mahtui kymmeniä tenttejä, satoja kirjoja, tuhansia juostuja kilometriä ja unohtumattomasti uusia ihmisiä ja kokemuksia elämässä. Tämän blogikirjoituksen piti ilmestyä jo paljon aiemmin, mutta työ ja treenit ovat pitäneet kiireisenä.

Olin syksyllä Urheiluliiton järjestämässä kilpaurheilijasta huippu-urheilijaksi seminaarissa. Eräs lääkäri ja liikuntatieteiden maisteri lopetti esityksenä Mahatma Gandhin ajatukseen: ”Happiness is not the destination, is the way how we go there”. Päämäärän lisäksi tärkeää on siis se, miten me sinne kuljemme ja kuinka paljon matkasta nautimme. Tämä ajatus sopii kilpaurheilun lisäksi myös moneen muuhun asiaan elämässä.

Kun minulta töissä kysyttiin, että no ottiko se koville valmistua. Vastasin, että ei oikeastaan. Tottakai tenttiin luku ja gradun loppuhiominen ei ollut aina pelkkää juhlaa, mutta kun opiskeli ainetta, johon liittyi myös intohimoa, matka ei tuntunut niin pitkältä. Minulle tuo aine oli markkinointi. Markkinoinnissa kiehtoi se, että siinä ei tule koskaan valmiiksi taituriksi, sillä maailma muuttuu koko ajan, ja niin muuttuu myös markkinointi – tai ainakin kanavat ja keinot, jolla markkinoimme. Markkinoinnin perusidea pysyy siellä taustalle hyvinkin samana eli se, miten voimme vaikuttaa asiakkaiden ostopäätöksiin.

Matka kauppatieteiden maisteriksi ei tuntunut pitkältä myöskään siksi, koska matkaseura oli hyvää. Kauppakorkeassa tapasin heti alusta asti samanhenkisiä ihmisiä, joista on tänä päivänä tullut hyviä ystäviäni. Huomasin jo alussa, että törmäsin siellä usein avoimiin, sosiaalisiin ja kunnianhimoisiin ihmisiin, jotka ovat piirteitä, joilla kuvailisin paljolti myös itseäni.

Unohtamatta en voi myöskään olla vaihtovuotta Teksasissa. Sen lisäksi, että opin siellä jenkkiläisen valmennusfilosofian ja pääsin myös kokeilemaan sitä harjoittelussani, opin myös paljon itsestäni. Opin tunnistamaan, mitkä arvot ja asiat ovat itselleni tärkeitä. Toisaalta huomasin myös sen, että kun hymyilee, maailma hymyilee myös sinulle. Siihen liittyy myös tarina siitä, miksi tänään istun Lindorffilla duunissa.

Siirtyminen työelämään on tapahtunut aika vauhdilla ja se on imaissut mukanaan. Vaikka teenkin vain 80 prosenttista työaikaa, huomaan, että työelämän ja urheilun yhdistämisessä on haasteita. Vapaa-aikaa ei turhan paljon jää. Niinpä minun pitääkin palata lääkärin syksyisiin sanoihin, ja miettiä, että miten teen tästä tulevasta matkasta – työelämästä – myös elämäni parasta aikaa niin, että en nauti vaan suorituksista, vaan myös siitä, miten kuljen niitä kohti.  

Jakkupukua käytetään vain tilanteen niin vaatiessa ja verkkarit pysyvät edelleen tiukasti päällä - ja juuri alkaneella Potugalin leirillä tarkenee toivottavasti vielä verkkareitakin pienemmissä juoksuvaatteissa.