Arkihuolesi hetkeksi heitä

Monta kertaa olen tänä syksynä blogia mielessäni kirjoittanut, mutta se ei ole koskaan edennyt paperille asti – aika on kulunut treenien ja työn parissa ja välillä on pitänyt myös palautua.

Syksy on ollut erittäin onnistunut treenien suunnalta, ja olen pystynyt harjoittelemaan kovempaa kuin koskaan syksyllä. Lokakuussa mittariin tuli vain  280 km, mutta jo marraskuussa juoksukilometrejä kertyi jo lähes sata kilometriä enemmän.  Tärkeänä tekijänä on ollut se, että olen saanut olla terveenä. Astmalääkkeen vaihto oli erittäin hyvä päätös ja pienjakoisempi lääke on mennyt  paremmin pienempiin keuhkoputkiin eli juuri sinne, missä rasitus aiheuttaa pahimman ahdistuksen.

Merkittävä tekijä on ollut myös lihashuollon lisääminen. Vaikka omatoiminen lihashuolto on ollut päivittäistä, myös hierontaa on tarvittu enemmän. Olen löytänyt lähes naapurista uuden hierojan ja siitä on ollut hurjasti apua: Hieronnan lisäksi saatavilla on sähköä ja ultraa, ja hieroja entisenä tanssijana on osannut antaa vinkkejä harjoitteluun ja jalkaterien vahvistamiseen. Paikka on myös auki ilta yhdeksään ja se on tehnyt mahdolliseksi ottaa palauttavaa hierontaa vielä treenin jälkeen myös kovilla viikoilla.

Toinen puoli elämästä on kulunut Lindorffin lipun alla. Olen päässyt työskentelemään markkinoinnin ja myynnin välimaastossa ja sen on opettanut paljon. Syksyn aikana on myös huomannut, että työkavereista on tullut ystäviä ja sen takia töihin on ollut aina kiva mennä. 

Valehtelisin, jos väittäisin, että syksy on ollut vain voittokulkua. Täyspäiväisen työn ja urheilun yhdistäminen on vaatinut tehokasta ajankäyttöä ja aktiivista asennetta viedä joka päivä asioita maaliin. Jenkkivalmentaja huusi monissa treeneissä 200m ennen maalia radan toiselta puolelta kovalla äänellä ”You have to finish this workout”. Se ei tarkoittanut vain maaliin juoksemista, vaan sitä, että laittoi peliin kaiken sen, mitä jaloissa oli jäljellä. Sen jälkeen sai olla loppu ja levätä. Ja välillä siltä on tuntunut myös syksyn aikana: on saanut paljon aikaan, mutta välillä on ollut aivan loppu.

Niinpä voin hyvillä mielillä istahtaa hetkeksi alas ja unohtaa kaiken kiireen ja suorittamisen. On aika rauhoittua joulun viettoon ja toivottaa kaikille rauhallista ja rentouttavaa Joulun aikaa. Lähden leirille Portugaliin jo sunnuntaina, joten palataan asiaan siellä J

Näissä aurinkoisissa Ruissalon maisemissa juostiin viime viikonloppuna 10 km testijuoksu. Raskaalla reitillä kello pysähtyi aikaan 41.47. Useiden kuukausien jälkeen oli kivaa päästä taas juoksemaan kilpaa ja vaikka kisan jälkeen ahdistikin aika tavalla, tiesin, että tätä tarvitaan lisää. 

Joskus on vaan parempi antaa olla

Blogihiljaisuus on ehkä kertonut siitä, että asiat eivät ole menneet, kuten oli tarkoitus. Sen takia en ole myöskään tänne blogiin kirjoittanut. Toisaalta niinä vaikeina aikoina olisi ehkä kaikkein tärkeintä kirjoittaa tänne: nehän ovat niitä aikoja, kun otetaan mittaa naisesta ja miehestä. 

En siis kirjoittanut tänne blogiin heinäkuun jalkakrampista, flunssasta tai ongelmista ikuisen astman kanssa. Mutta käydäänpä hieman läpi, miksi piikkarit menivät jalkaan vain kaksi kertaa ihan tosi tarkoituksessa.

Keuhkokuume-epäilyn jälkeen kunto alkoi palata erittäin hyvin – elimistö otti vastaan treeniä erittäin hyvin. Lepopäivät jäivät ohjelmasta pois liian pian. Mukana oli paljon nopeusvoimaharjoituksia nopean juoksun palauttamiseksi ja se todellakin toimi: Vain kahden harjoitusviikon jälkeen juoksin 5 km testin hiekalla 18.40. Vaikka aika ei vielä päätä huimaa, se alittaa kuitenkin virallisen, ylikunnossa Jenkeissä juostun, ennätykseni lähes puolella minuutilla. Samalla viikolla juoksin myös 15*300m alle 57 sekunnin keskiarvolla – koskaan en ole 15 kpl 300m vetoa juossut yhtä kovaa. Pohkeet menivät tästä kaikesta kuitenkin niin jumiin, että oikea pohje kramppasi seuraavalla lenkillä. Olin käynyt joka viikkoa hierojalla myös keuhkokuume-epäilyn jälkeen, mutta harjoittelu koveni liikaa eikä jalat ehtinyt palautua.

Näin jälkikäteen ajatellen tuo kohtalokas harjoitusmäärän nosto pilasi koko loppukauden. Olin harjoitellut kevään paremmin kuin koskaan eikä 3 viikon tauko sittenkään ollut vienyt kuntoa. Lisäksi olin ennätyskunnossa, mutta en vaan päässyt radalla kilpailemaan.

Vaikka jalkakramppi hellitti viikossa hieronnan, sähköhoidon, kylmähoidon ja venyttelyn avulla, joudin aloittamaan kaikki juoksuharjoitukset paljon hiljaisemmilla vauhdeilla, jotta pohje alkoi ottaa vastaan iskutusta. Myös nopeusvoimaharjoittelua oli pakko tehdä vähemmän ja se näkyi hyvin voimakkaasti vetotreeneissä: vetovauhdit eivät tunteet läheskään yhtä helpoilta.

Elettiin kuitenkin jo heinäkuun loppua, joten oli pakko yrittää. Lähdin kokeilemaan, miten 800m kulki Tilastopajassa. Jo 200m juoksun jälkeen tiesin, ettei tästä tule mitään. Yritin ja taistelin, ja juoksin yhden elämäni hitaimmista kaseista: 2.25. Kisasta ei ollut mitään kerrottavaa.

Seuraavan kovan treenin jälkeen tulin kipeäksi. Vaikeasta astmastani huolimatta tulen hyvin harvoin flunssaan, ja se johtuu yleensä stressistä ja väsymyksestä. Olin täysin väsynyt yrittämän ja pettymään. Takki oli tyhjä, oli pakko antaa periksi. Oli aika unohtaa urheilu hetkeksi ja nähdä ympärillä kaikki se, mikä oli elämässä hyvin. 

Paljon parempaan väliin ei olisi voinut tulla se, että Italian reissu oli varattu elokuun lopulle. Oli aika lähteä ensimmäiselle lomalle vuosiin. Ei lenkkareita eikä piikkareita mukana. Vain hyvää seuraa, ihanaa italialaista ruokaa, ja täydellisiä auringonlaskuja. Loma ei olisi voinut tulla parempaan paikkaan. Näiden kuvien jälkeen voitte ehkä uskoa saman. 

Milanosta suuntasimme Como-järville päiväksi. Vesitasot nousivat järvestä ja vuoret ympäröivät tätä turistien rakastamaa lomakohdetta. Ihastuin tähän paikkaan heti. 

Terveisiä Garda-järvien eteläpäästä Sirmionesta! Kuvassa on yksi sadoista Italaissa olevista vanhoista linnoista. Vallihaudat sen ympärillä olivat huikeat. 

Turisteja riitti myös Sirmionen linnanraunioissa, jonne oli rakennettu useita pieniä kauppoja ja kahviloita. 

Sirmione oli lempipaikkani meidän roadtripillä, jossa kävimme yhteensä kahdeksassa eri kaupungissa. Täällä olisi voinut vaikka asua. 

Garda-järvien pohjoisosassa pienet tiet mutkittelivat järven jylhillä rannoilla. Näkymät olivat huikeat. 

Venetsia oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Kuvassa paikallinen gondoli-taksi, joka oli paras kulkuväline Venetsian kapeissa kanavissa.  

Naamiot ja puvut olivat osa venetsialaista karnevaaliperinnettä.

Asuimme Venetsian pohjoispuolella Cavallino-Treportissa, josta otimme lautan Venetsiaan. Oli hienoa nähdä Venetsia myös vedeltä käsin auringon laskiessa. 

Vuoristoradalla

Elämän parhaita fiiliksiä on seisoa SM-kisojen lähtöviivalle. Lähtöviivalle on yleensä kuljettu pitkä ja kivinenkin matka, ja lähtöviivalla on vihdoin aika lunastaa kovan harjoittelun palkinto. Jännityksen voi aistia kaikkialla ja hermostuneisuus tuntuu piikkareiden nauhoja sitoessakin.

Näillä fiiliksillä lähdin juoksemaan SM-maastoja puolitoista kuukautta sitten. Lataus oli kohdillaan, kannustusjoukot eivät meinanneet pysyä housuissaan ja sääkin oli täydellinen. Niin sanoisin myös omasta senpäiväisestä juoksustani: Lähdin varovasti liikkeelle, sillä ensimmäisellä kilsan mäkiin ei saanut ladata kaikkea. Kilometrin kohdalla olin 25., kolmen kilometrin kohdalla 19. Ja maaliin tulin 17. Juoksu oli nousujohteinen ja loppukirikamppailussa pystyin saamaan vielä yhden sijan; halu voittaa sai minut kurkottamaan maaliviivalle ensimmäisenä meistä kahdesta. Vieressä oli naisten 6 kilometrin maastojuoksukilpailun vastustajajoukkueessa juossut juoksija, joka piti jo siitä syystä kukistaa. Se ei kuitenkaan riittänyt, sillä Pudasjärven Urheilijat voittivat Suomen mestaruuden, mutta me saimme hopeaa Tiian ja Suvin kassa. Mutta sinä kesäisenä päivänä hopeakin voitettiin ja se maistui erinomaiselta. Oli helpottavaa saada varmistus onnistuneelle kevään harjoittelulle ja suunnata katseet kohti tulevaa kesäkautta.

Maastojen jälkeen jatkoin kilpailuun valmistavan kauden harjoittelua ja harjoitukset kovenivat tehollisesti. Astma oikutteli kovimmissa vedoissa, mutta pystyin silti tekemään hyviä ja onnistuneita harjoituksia. Kävin maitohappotestissä, jossa astman tasapainoa seurattiin rasituksessa ilman lääkkeitä. Testitulokset eivät olleet niin hyvät kun oletin, mutta selittäviksi tekijöiksi löytyi ennenkin huomattu pinnallinen hengitys ja kurkunpään toimintahäiriö sekä mahdollinen närästys ja allergian paheneminen. Näihin kaikkiin määrättiin uusia hoitokeinoja.

Vaikka keuhkot kipeytyivät testissä tavalliseen tapaan, muutaman päivän päästä olo oli taas lennokas: Littoisten järven ympärijuoksu kulki 3:48-vauhtia 8,6 km matkalla, jonka juoksin kovana treeninä. Ei ahdistanut ollenkaan.

Siitä viikon päästä aloitin ratakauden 3000m kisalla Espoossa. En ollut palautunut kovasta treenijaksosta mutta myöskään henki ei kulkenut. Kisan jälkeen tuntui samalta kuin kylmässä pakkasessa hiihdetyn kisan jälkeen, keuhkoihin sattui ja ahdisti.

Elimistö ei lähtenyt palautumaan kisasta useankaan helpon päivän jälkeen. Keuhkot rohisivat, päätä särki ja olo oli voimaton. Lääkäri epäili keuhkokuvien perusteella kuumeetonta keuhkokuumetta tai keuhkoputkentulehdusta. Sain antibiootin ja viikon lepoa. Senkään jälkeen henki ei vieläkään kulkenut, ja menin uudestaan keuhkolääkärille. Sain 2 viikkoa lepoa, antibioottia ja kortisonipillereitä. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin levätä. 

Koska keuhkoille ei löytynyt useankaan lääkärin mielestä selvää diagnoosia, tilanne tuntui uskomattomalta. Miten oli mahdollista, että onnistuneen kevään jälkeen kaikki se työ valui yhtäkkiä hukkaan? Miten oli mahdollista, että ilman että olin ollut kipeä, keuhkoihin oli voinut iskeä joku bakteeri tai virus?

Noina vaikeina viikkoina oli vaan hiljaa myönnettävä tappio ja katsottava peiliin: mitä tuli tehtyä väärin? Toukokuu oli ennenkin ollut vaikeaa aikaa astman, kovenevan harjoittelun ja siitepölyongelmien takia. Nyt vaan tilanne ehti mennä liian pitkälle. 

Oma diagnoosini oli se, että todennäköisesti parantunut kestävyyspohja mahdollisti suoritustason pysymisen melko hyvänä myös silloinkin, kun keuhkot olivat jo huonossa kunnossa eli jo maitohappotestin aikaan. Maitohappotesti ei todennäköisesti antanut kuvaa todellisesta kunnostani, sillä ilman lääkkeitä juostessa keuhkot rohisivat jo lähdössä. 3000m kisa oli piste i:n päälle ja tulehdutti keuhkot lopullisesti. Sen lisäksi, että astma ei ollut tasapainossa, oli tullut treenattu liikaa ja palauduttua liian vähän. Liian monet treenit olivat olleet maksimikestävyysalueella. 

Reilu viikko sitten Turussa järjestettiin Paavo Nurmi Games. Tupa oli täynnä ja tunnelma oli katossa. Vaikka kaikki katseet kohdistuivat Teron huippuheittoon, itseni pysäytti myös 1500m kilpailut. Seurasin sekä naisten että miesten kisaa erityisen tarkasti ja saatoin eläytyä siihen, miltä tuntui juosta omaa lempimatkaani. Saatoin tuntea ensimmäisen kierroksen helppouden, kolmannen kierroksen taistelun ja viimeisen kierroksen maitohapot ja loppukirin.

Lähes kyyneleet nousivat silmiini, kun mietin, miksi en itse ole siellä juoksemassa. Tiesin vain sen, että sinne kuuluisin ja sinne on pakko päästä takaisin.

Tunnelmia SM-maastoista. Näitä kuvia katsellessa tulee aina hyvälle mielelle. Lisäksi sain "terveen paperit" lääkäriltä reilu viikko sitten, joten harjoittelu loppukesän kisoja varten on jo vauhdissaan!

Leiriyhteenveto

Portugalin leiri sujui kokonaisuudessaan erinomaisesti – se oli harjoituksellisesti elämäni paras leiri, sillä sain tehtyä paljon määrää, mutta myös laadukkaita harjoituksia. 22 harjoituspäivään mahtui tällaisia juttuja:

320 juoksukilometriä, josta viimeinen viikko kaikista kovin, 121 kilometriä. Se on enemmän kuin olen koskaan juossut. Jokaiseen viikkoon kuului noin 8-9 harjoitusta juosten ja kestävyyttä kehittävinä harjoituksina oli puolipitkä keskiviikkona ja pitkä lenkki sunnuntaina.

10 tuntia korvaavaa harjoittelua. Varsinkin alussa korvaavat harjoitukset näyttelivät merkittävää osaa palauttavista harjoituksista, mutta jokaisella harjoitusviikolla tein ainakin muutaman harjoituksen korvaten joko pyörällä tai vedessä. Yhdellä pyörälenkillä pääsin myös seuraamaan paikallista puolimaratonia, jossa myös pyörätuolikelaajat kelasivat 21 kilometriä, arvostettavaa!

10 kehittävää harjoitusta, joista neljä oli 6-10 kilometrin pituista kiihtyvää vauhtikestävyysharjoitusta. Joka viikkoon kuului myös mäkiharjoitus, jossa juoksin 120m mäkivetoja niin, että ekalla viikolla juoksin 2*5*120m ja viimeisellä 2*7*120m. Tämän lisäksi mukana oli 3 vetoharjoitusta: 16*200m, 8*500m ja 2*1000m+3*500m+5*200m.

4 hierontaa ja paljon muuta lihashuoltoa. Hotellin kylmäallas oli käytössä lähes joka lenkin jälkeen ja omatoiminen jäähoito, foam rollaus ja venyttelyt olivat tärkeä osa jokaista treenipäivää. Lähes yhtä tärkeää olivat päiväunet, joiden voimaan olen aina uskonut. Palautumiseen tarvittiin myös paljon hyvää Dunamarin ruokaa ja 6 litraa vettä päivässä. En tiedä kuinka paljon join tarkalleen, mutta 6 litran kanistereita sai kantaa lähes yhden päivässä. Tietenkin join veden lisäksi myös mehua, vichyä ja urheilujuomaa.

En voi  myöskään unohtaa hyvää leiriseuraa – leireilimme Kaisan kanssa jo kahdeksatta kertaa yhdessä. Kaisa kävi teettämässä meille myös yhteiset leiripaidat, joilla voidaan Suomessa lenkkeillä. Leiriin kuului tietenkin  myös perinteiset leirishoppailut, vierailu Espanjan puolella ja auringonotto aina sään salliessa ;)

Leiri toi siis tärkeän kovan harjoitusjakson kevään tärkeimpään aikaan ja se antoi mahdollisuuden keskittyä vain ja ainoastaan juoksuun ja palautumiseen. Tästä on hyvä jatkaa työntekoa, ja toivotaan, että se palkitaan vielä loppukesästä! Ihanaa toukokuun jatkoa J

Terkut aamutreeneistä - tällä kertaa mennään kunnon aidoilla!

Juoksemisen iloa iltalenkillä!

Viimeiset toistot mäkivedoissa ja kuuluukin hapottaa!

"Silloin kuin jalat eivät jaksa, juokse sydämellä." Leirin viimeinen harjoitus ja viimeinen 200m veto -
Go hard and go home!

Aqua xyclingistä mielikuvitusaitoihin

Kevään harjoittelu oli sujunut hyvin, kunnes kevään kovimman viikon jälkeen pohkeeseen iskenyt kramppi pakotti olemaan juoksematta 10 päivää ja pohtimaan senkin jälkeen, miten pohje saatiin kestämään juoksua. Onneksi oli mistä valita: vesijuoksu, pyöräily, cross trainer ja täällä myös aqua xycling tulivat korvaamaan juoksuharjoittelua. Fysioterapeutin käsittelyn, akupunktion sekä usean hieronnan jälkeen pohje alkoi vihdoin rentouta ja ottaa vastaan iskutusta.

Olenkin pystynyt jatkamaan täysipainosta harjoittelua täällä Portugalissa. Ensimmäisellä viikolla mukana oli vielä paljon korvaavaa harjoittelua, mutta nousujohteinen juoksun lisääminen ja omatoiminen lihashuolto auttoivat jalkoja kestämään lisääntyvää iskutusta.

Ensimmäisen viikon yhtenä palauttavana harjoituksena oli myös aqua xycling. Päätimme Kaisan kanssa lähteä kokeilemaan, millaista on portugalilainen ryhmäliikunta, kun xycling-pyörät on tiputettu veteen ja kummankin portugalin kielen taito on hyvin rajoittunutta.

Jonotimme tunnille, koska uimahallin jäsenet olivat ensisijalla aqua xyclingiin. Saimme paikat, maksoimme vitosen, puimme uikkarit päälle ja vedimme uimalakit päähän. Uimalakkihan oli tärkein asia portugalilaisessa uimahallissa käydessä, ei ollut niin oleellista, muistiko käydä suihkussa ennen uintia, mutta lakki piti päässä olla.

Aqua xycling-tunti alkoi paikalliseen tapaan hieman myöhässä. Musiikki pauhasi ja miesohjaaja hyppäsi pyöränsä päälle. Tunti osoittautui erittäin hauskaksi (en muista koska olisin hymyillyt yhtä paljon treenatessa), sillä tunnilla sekä poljettiin seisten ja istuen sekä tehtiin lihaskuntoa pyörää apuna käyttäen. Aina kun ohjaaja ei käsin viittomalla pystynyt näyttämään, mitä veden alla olevan pyörän kanssa tehtiin, hän nousi altaan vieressä olevan pyörän päälle näyttämään. Tunnista jäi erittäin hyvä fiilis ja sen jälkeen oli aika käydä uimahallin saunassa (siinä pienessä puisessa kopissa uima-altaan reunalla).

Sen lisäksi, että Vila Real de San Antonion uimahalli on tullut tutuksi, olen päässyt myös tekemään erittäin laadukkaita harjoituksia juosten. Viime viikon lauantaina juoksin kevään parhaimman kiihtyvän kympin maastossa (41.57), eilen tein 8*500m 1.41-keskiarvolla pääosin hiekkatiellä. Useiden vk-harjoitusten lisäksi mukana on ollut myös kevääseen kuuluvaa mäkijuoksua (2*6*120m).

Silloin, kun mukana on paljon määrää ja laatua, on ollut myös tärkeä pitää mukana riittävästi erilaisia liikkuvuusharjoituksia. Olin aiemmin nähnyt yhden suomaisjuoksijan tekevän aitakoordinaatioita, vaikka harjoituskentällä ei varsinaisia aitoja ollutkaan. Torstain aamulenkin yhteydessä pysähdyin samaiselle kentälle tekemään liikkuvuutta ja mielikuvitusaidat olivat mukana myös omassa harjoituksessani. 

Terveisiä aqua xyclingistä (uimalakit otettiin kuvien ajaksi pois päästä)

Terveisiä  torstain aamutreeneistä - mielikuvitusaidat  menossa!

Ja loppuun vähän keskivartalon pitoja!

Verkkareista jakkupukuun

Se ei tapahtunut yhdessä yössä eikä yksillä verkkareille. Siihen mahtui kymmeniä tenttejä, satoja kirjoja, tuhansia juostuja kilometriä ja unohtumattomasti uusia ihmisiä ja kokemuksia elämässä. Tämän blogikirjoituksen piti ilmestyä jo paljon aiemmin, mutta työ ja treenit ovat pitäneet kiireisenä.

Olin syksyllä Urheiluliiton järjestämässä kilpaurheilijasta huippu-urheilijaksi seminaarissa. Eräs lääkäri ja liikuntatieteiden maisteri lopetti esityksenä Mahatma Gandhin ajatukseen: ”Happiness is not the destination, is the way how we go there”. Päämäärän lisäksi tärkeää on siis se, miten me sinne kuljemme ja kuinka paljon matkasta nautimme. Tämä ajatus sopii kilpaurheilun lisäksi myös moneen muuhun asiaan elämässä.

Kun minulta töissä kysyttiin, että no ottiko se koville valmistua. Vastasin, että ei oikeastaan. Tottakai tenttiin luku ja gradun loppuhiominen ei ollut aina pelkkää juhlaa, mutta kun opiskeli ainetta, johon liittyi myös intohimoa, matka ei tuntunut niin pitkältä. Minulle tuo aine oli markkinointi. Markkinoinnissa kiehtoi se, että siinä ei tule koskaan valmiiksi taituriksi, sillä maailma muuttuu koko ajan, ja niin muuttuu myös markkinointi – tai ainakin kanavat ja keinot, jolla markkinoimme. Markkinoinnin perusidea pysyy siellä taustalle hyvinkin samana eli se, miten voimme vaikuttaa asiakkaiden ostopäätöksiin.

Matka kauppatieteiden maisteriksi ei tuntunut pitkältä myöskään siksi, koska matkaseura oli hyvää. Kauppakorkeassa tapasin heti alusta asti samanhenkisiä ihmisiä, joista on tänä päivänä tullut hyviä ystäviäni. Huomasin jo alussa, että törmäsin siellä usein avoimiin, sosiaalisiin ja kunnianhimoisiin ihmisiin, jotka ovat piirteitä, joilla kuvailisin paljolti myös itseäni.

Unohtamatta en voi myöskään olla vaihtovuotta Teksasissa. Sen lisäksi, että opin siellä jenkkiläisen valmennusfilosofian ja pääsin myös kokeilemaan sitä harjoittelussani, opin myös paljon itsestäni. Opin tunnistamaan, mitkä arvot ja asiat ovat itselleni tärkeitä. Toisaalta huomasin myös sen, että kun hymyilee, maailma hymyilee myös sinulle. Siihen liittyy myös tarina siitä, miksi tänään istun Lindorffilla duunissa.

Siirtyminen työelämään on tapahtunut aika vauhdilla ja se on imaissut mukanaan. Vaikka teenkin vain 80 prosenttista työaikaa, huomaan, että työelämän ja urheilun yhdistämisessä on haasteita. Vapaa-aikaa ei turhan paljon jää. Niinpä minun pitääkin palata lääkärin syksyisiin sanoihin, ja miettiä, että miten teen tästä tulevasta matkasta – työelämästä – myös elämäni parasta aikaa niin, että en nauti vaan suorituksista, vaan myös siitä, miten kuljen niitä kohti.  

Jakkupukua käytetään vain tilanteen niin vaatiessa ja verkkarit pysyvät edelleen tiukasti päällä - ja juuri alkaneella Potugalin leirillä tarkenee toivottavasti vielä verkkareitakin pienemmissä juoksuvaatteissa. 

Tavoitteet vievät eteenpäin

Tavoitteet ovat aina vieneet minua elämässä eteenpäin. Joskus ne ovat olleet pieniä, joskus suurempia, mutta joka kerta ne ovat olleet hyvä sille, miksi huonoinakin päivinä innostun lähtemään lenkille tai pystyn motivoitumaan asioihin, jotka eivät minua oikeastaan kiinnosta.

Tavoitteissa parasta on se, että ne palkitsevat. Kun valitsee tavoitteet oikein, myös matka, jonka kulkee tavoitteeseen, saa hymyilemään. Toisaalta tavoitteet ovat opettaneet sen, että monia asioita on mahdollista saavuttaa, kun vain työskentelee kovasti ja laittaa sydämensä peliin.

Viime viikolla yksi elämän tavoitteista täyttyi, kun gradu oli painettu kansiin ja kaikki paperit kauppatieteiden maisterin tutkintoa varten oli täytetty. Olo oli helpottunut, mutta samalla mieleen nousi kysymys, oliko tämä nyt tässä? Eikö tämä vaatinut tämän enempää? Toisaalta tajusin, että olin aika väsynyt ja antanut kaikkeni – mutta se oli tapahtunut pidemmällä aikavälillä kuin vain muutamissa viikoissa tai päivissä. Lisäksi markkinoinnin opiskelu kauppatieteellisessä oli juuri se minun juttuni, joten 5,5 vuotta kestänyt opiskeluaika oli antanut paljon enemmän kuin se oli ottanut. Sen aikana olen kasvanut valtavan matkan henkisesti ja uudet ihmiset ovat rikastuttaneet elämääni.

Nyt kun olen saavuttanut yhden tavoitteen, edessä siintävät uudet tavoitteet. Ne vievät elämässä eteenpäin. Yhtenä suurimpana näistä tavoitteista ovat ensi kesän kisat. Espanjan leirillä aloin uskoa, että ensi kesänä juoksen taas kovaa ja uskalsin suunnata katseeni tulevaan.

Espanjan leirin jälkeen treenit ovatkin sujuneet nousujohteisesti ja joka treenin jälkeen nautin enemmän juoksemisesta. Torstaina juoksin 8*500m 200m kävelyhölkkäpalautuksella. Kun viimeisen vedon jälkeen kello pysähtyi 1.33,7, jäin radan pintaan puuskuttamaan ja hymyilemään. Ensimmäisen kerran sain vetotreenissä irti ja sopiva maitohappo antoi lisäpotkua viimeisiin vetoihin. Eilen juoksin räntäsateessa 10 km reippaan ja vaikka alku tuntui vaikealta, loppu kulki jo paremmin.Loppuverkassa mietin, että jollain hullulla tavalla vaan nautin tästä. Joka päivä tulen hieman paremmaksi.

Sanotaan, että kesän juoksijat tehdään talvella, ja joten nyt on se aika, kun kesän tavoitteiden eteen on työskenneltävä entistä kovemmin. Näillä ajatuksilla on hyvä lähteä uuteen treeniviikkoon.

Nämä Espanjan maisemat motivoivat juoksemaan myös Suomen räntä- ja vesisateissa.

Yhtenä tavoitteena on juosta Aurajoen Yöjuoksu huhtikuun 25.4.2015. Tarkkuusmitattu kymppi on oiva tapa lähteä testaamaan kevään kuntoaan, joten mikset myös sinä merkkaisi tapahtumaa almanakkaasi? Linkki Aurajoen Yöjuoksun kotisivuille löytyy blogini oikeasta reunasta.

Another training day

Tämä blogiteksti kertoo yhdestä leiripäivästä harjoitusleirilläni Torreviejassa.

Perjantaina 16.1 oli leirin toiseksi viimeinen päivä ja vuorossa oli viimeinen kovempi harjoitus.

Päivä alkoi 8.40, kun kello soi ja herätti minut. Heräsin tänäänkin juoksuperheemme viimeisenä, sillä tunnetusti nukkuminen ja päiväunet olivat minulle tärkeitä. Leirillä olin pystynyt lähtötasooni nähden koventamaan harjoittelua – olihan harjoittelua takana vasta alle kuukausi terveenä – ja sen takia nukkuminen oli erityisen tärkeää, sillä se auttoi palautumaan mahdollisimman hyvin.

Janica oli keittänyt puuron ja lasillinen tuoremehua täydensi aamiaista.  Puoli kymmenen jälkeen lähdin verkkaamaan Torreviejan kentälle ja klo 10 alkoivat Tom Antbackan vetämät yhteistreenit. Teimme liikkuvuus- ja koordinaatioliikkeitä sekä keskivartalon aktivointia ja muutaman rullauksen. Harjoituksessa teimme tuttuja liikkuvuus- ja koordinaatioliikkeitä hieman eri tavalla, ja näin ne haastoivat keskivartaloa ja tasapainoa uudella tavalla. Oli kiva oppia uusia liikkeitä, joita voi ottaa mukaan myös kotimaan harjoitusohjelmaan.

Suomenruotsalaisen positiivisuuden ja herättelevien liikkeiden jälkeen elimistö oli valmis päivän rataharjoitukseen: 4*500m, 3*200m, 2*100m kävelyhölkkäpalautuksella. Vetovauhdit olivat vielä hyvin maltillisia, mutta niiden tarkoitus oli tuoda mukaan myös nopeampaa juoksua. 500m vedot menivät hieman alle tavoitevauhtien 1.51–1.52, 200m vedot noin 36 sekuntiin ja 100m vedot hieman alle 16 sekuntiin. Vaikka harjoitusväsymys tuntui elimistössä, juoksu tuntui hyvältä.

Viimeisen vedon jälkeen nostin ajatuksissani kädet ylös; olin onnistunut tekemään sen, mistä joulukuussa saatoin vain haaveilla. Olin päässyt lähtemään leirille, olin saanut kolme onnistunutta leiriviikkoa kasaan ja olin päässyt juoksemaan terveenä. Olin kiitollinen ja onnellinen, sillä olin taas juoksijan tiellä ja saatoin alkaa valmistua tulevaan kesään. Uskoin itseeni ja luotin harjoitteluuni.

Treenin jälkeen verryttelin kotiin, ja menin palautusjuoman kanssa uima-altaaseen uittamaan jalkoja. Pidin kylmäallasta erittäin tehokkaana palautumiskeinona, ja uima-altaamme alle 10 asteinen vesi sopi siihen loistavasti. Kylmäaltaassa käynnistä oli leirin aikana tullut lähes päivittäinen tapa jokaisen rasittavamman treenin jälkeen.

Lounaan jälkeen vuorossa olivat puolen tunnin päiväunet. Sen jälkeen söin pienen välipalan ja lähdin ostamaan muutaman tuliaisen Torreviejan keskustassa sijaitsevasta Habaneros- ostoskeskuksesta.

Puoli viisi kokoonnuimme uimahallille tekemään päivän toisen harjoituksen vesijuosten. Tunti vedessä kului tällä kertaa harvinaisen nopeasti, mikä johtui varmasti hyvästä seurasta ja hyvistä jutuista. Mukana oli tällä kertaa Janica, Jarkko ja Otto, ja nauru raikasi, kun pohdimme, miten vesijuoksua lajina voisi edelleen kehittää.

Vesijuoksun jälkeen söimme yhdessä hieman paremman illallisen, sillä oli Kaisan ja minun viimeinen ilta. Kaisa oli valmistanut kanaa ja valkoviinirisottoa, ja jälkiruoaksi olin ostanut meille mansikoita tumman suklaan ja kermanvaahdon kanssa.

Illan päätteeksi pystytimme olohuoneeseemme pienen kuntosalin ja aloimme porukalla venytellä ja rullailla lihaksia foam rollerilla. Yhdessä venytellessä oli tullut opittua uusia venytyksiä, ja lisäksi naapurissa asuva maajoukkuehieroja Aki oli myös antanut täsmävenytyksiä esimerkiksi pakaran alueelle.

Tässä oli kuvaus yhdestä leiripäivästämme, jotta voisin valoittaa hieman tarkemmin leirielämäämme. Vaikka tämä oli kuvaus vain yhdestä leiripäivästä, lähes kaikki leiripäivät noudattivat samanlaista rytmiä. Tärkeää oli tehdä juoksun kannalta oikeita asioita, jotta saattoi mennä sänkyyn hieman parempana kuin oli herätessään ollut. Se oli ollut toimiva resepti ennenkin.

Tällä vanhalla rautatienpohjalla tuli juostua suurin osa niin kovista kuin helpoistakin treeneistä.

Terveisiä Torrviejasta!

Toissapäivänä palautin gradun esitarkistukseen. Se sain minut hymyilemään. Gradu oli enää viimeistä silausta vaille valmis.

Olin myös päässyt kunnon harjoittelun makuun Espanjan Torreviejassa. Se sain minut hymyilemään vielä leveämmin.

Sinä päivänä, kun mykoplasma todettiin toistamiseen, olin lähes varma, etten pääsisi lähtemään jo aiemmin varatulla Espanjan leirille. Jätin tämän päätöksen kuitenkin keuhkolääkärini harteille, sillä uskoin hänen tietävän paremmin, oliko leiristä enemmän hyötyä vai haittaa harjoittelun kannalta.

Lääkäri kuitenkin näytti vihreää valoa, sillä lämpimässä ja kosteassa harjoittelun pitäisi olla hyväksi. Sen pitäisi auttaa saamaan astma tasapainoon ja auttaa harjoittelussa alkuun. Ja hyvältähän se on tuntunutkin. Suolajärvien välissä on ollut mainiota juosta.

Leiri on ehtinyt jo oli yli puoleen väliin ja harjoittelu on sujunut suunnitelmien mukaan. Olen pystynyt tekemään suunnitellut harjoitukset, vaikka harjoittelussa onkin lähdetty liikkeelle maltillisilla tehoilla.

Harjoitusviikko on muodostunut yhdestä kiihtyvästä reippaasta ja toisesta vetoharjoituksesta, jossa on tehty paljon matalavauhtisia toistoja kuten 10*500m viime lauantaina. Tämän lisäksi viikkoon on sisältynyt puolipitkä ja pitkä lenkki sekä nopeusharjoitus useilla toistoilla ja lisäksi maanantaisin nopeusvoima-harjoitus. Tämän lisäksi palauttavia harjoituksia olen tehnyt juosten, maastopyöräillen ja vesijuosten.

Ja mikä tärkeintä, treeneissä on tuntunut siltä, että elimistö ottaa vastaan harjoituksia ja juoksu alkaa kulkea koko ajan paremmin. Syksyllä tällaista tunnetta ei tullut, vaan aina alkoi jossain vaiheessa tulla vaan väsymystä ja räkäisyyttä.

Juoksuperheeseemme on täällä kuulunut Kaisa, minä, Janica ja Matti. Yhteiselo on sujunut mutkitta, ja illat ovat sujuneet porukalla kokkaillen, venytellen ja leffoja katsellen. Asunnostamme löytyy muiden herkkujen lisäksi (esimerkiksi lämmitys on täällä aika kova sana) myös iso pannu, jossa on ollut helppo kokkailla ruokaa koko porukalle niin, että se riittää useammalla kuin yhdelle ruoalle. Lisäksi on tullut kokeiltua kolmen jauhon perunarieskoja, ja kookosmaidosta ja maissijauhoista valmistettuja crepesejä loppiaisen lättykesteille.

Loppuleiri on tarkoitus viettää vain juoksemalla ja rentoutumalla. Nyt on hyvä aika ottaa hömppäkirja naamalle ja istahtaa uima-altaan aurinkotuoliin aina treenien välissä, niin Suomeen palatessa on taas akut täynnä treenaamiseen ja viimeisten pilkkujen hiomiseen gradussa.  

Terveisiä nopeustreenistä radalta! Juoksutuntuma alkaa pikkuhiljaa löytyä!

Pitkällä lenkillä Kaisan, Minnan, Janican ja Akin kanssa.

Tällaiset maastot on toisen suolajärven rannalla.

Tällaiset näkymät on meidän kämpän kattoterassilta. Taustalla näkyy toinen suolajärvi.