Kulkua etsimässä

Kilpaurheilusta haastavaa tekee se, että samaan aikaan niin pään, keuhkojen kuin myös jalkojen pitää olla kunnossa. Näin äkkiseltään se kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytännössä se ei ole niin helppoa. Ja silloin kun haetaan huippukuntoa, pienikin ongelma yhdestä näistä ominaisuuksista voi pilata huippusuorituksen. Monesti urheilijoiden sanotaan syyttävän olosuhteita epäonnistuneista tuloksista, ja vaikka en väitettä täysin allekirjoita, on olemassa paljon ulkoisia tekijöitä, joihin urheilija ei voi itse vaikuttaa. Kun siitepölyallergia iskee kesken kovan harjoituskauden tai kun omassa henkilökohtaisessa elämässä tapahtuu muutoksia, on parhainta kisavirettä lähes mahdotonta löytää.

Joskus tulee sellainen olo, että voiko näitä kaikkia saada onnistumaan koskaan samaan aikaan. Edellisessä blogitekstissäni kerroin, että olen nauttinut suuresti terveenä kilpailemisesta kesän aikana, ja niin todella teinkin. Siihen asti kisakauteni oli sujunut nousujohteisesti. Harmi, että tuo nousukausi loppui juuri silloin, kun kisakausi oli kuumimmillaan ja kovimmat kortit olisi pitänyt pystyä kaivamaan esiin.

Sm-viestien jälkeen harjoitukset sujuivat lentäen, näin jälkikäteen ehkä liiankin hyvin. Pitkät vedot kulkivat kovempaa kuin koskaan ja huomasin kuinka allergian helpottaminen selvästi paransi myös hengitystäni. 1500m:llä tähtäävä pyramidi harjoitus 500-200m vedoista kulki vahvasti. Itseluottamukseni parani, ja olin valmis juoksemaan kovempaa kuin koskaan. Harjoitusjakso jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä jo 10 päivää SM-viesteistä piti päästä kilpailemaan, jotta Kalevan kisa-rajaa olisi mahdollista yrittää vielä kahdessa kisassa.

Pm-kisoissa Turussa 1500m ei sitten kulkenutkaan kuten harjoitukset olivat antaneet odottaa. Jalat tuntuivat hyvältä, ja yhteisveto piti kierrosvauhdin ennätykseni tuntumassa aina 1000m asti, mutta viimeisellä kierroksella hapot iskivät täysin yllättäen eikä taistelu mitalista edes herättänyt loppusuoralla. Kisan jälkeen ajattelin, että se ei vain ollut päiväni. Toisaalta tiedostin myös sen, että muutokset elämässäni olivat sekoittaneet ajatusmaailmaa edellisten kuukausien aikana enkä tuossa kisassa pystynyt olemaan noiden asioiden yllä. Lisäksi tajusin, että olin ehkä vähän väsynyt harjoituksista, mutta uskoin, että seuraavassa kisassa Lapinlahdella kulkisi taas.

Lapinlahdella lähdettiin juoksemaan kovaa heti alusta asti ja kahden kierroksen jälkeen olin aivan hapoilla. Vaikka aloitus oli kova, juoksin ennätykseni juuri tuollaisella kovalla aloituksella, joten en usko että se pilasi kisaani. Kahden kierroksen jälkeen vauhtini kuitenkin vain hiipui, mutta taistelin loppuun asti. Juoksu tuntui hirveältä, sillä elimistö ei jaksanut sykkiä koko 1500m:ä.

Kisan jälkeen tajusin aika nopeasti mistä oli kysymys: jonkinlaisesta ylirasituksesta. Yhdysvalloissa olin kärsinyt juuri samanlaisista oireista, joten tiesin mistä oli kyse. Sielläkin treeni kulkivat ennätysvauhtia, mutta yhtä yhtämittaista vetoa elimistö ei jaksanut sykkiä. Lisäksi kävin ehkä hieman ylikierroksilla ja juoksemisesta oli tullut suorittamista: etenin vain kisasta toiseen joka viikonloppu. Tiesin, että tarvitsin lepoa niin henkisesti kuin fyysisesti.

Niinpä viimeviikosta tuli kesän helpoin viikko, ja se todella kannatti. Treenit ovat alkaneet taas kulkemaan ja olo tuntunut normaalilta. Välillä kadoksissa ollut hymy on taas löytynyt kasvoille. Elokuussa on vielä uusi mahdollisuus.

1500m:n loppusuoralla Lapinlahdella.