H-hetki lähestyy

Kilpaurheilu on aika ihmeellistä, koska siinä mikään ei usein mene niin kuin odottaa. Ehkä juuri se tekee siitä niin mielenkiintoista ja koukuttavaa. Useat rutiinit vievät kilpailijaa kohti h-hetkeä ja urheilija on valmis tekemään nuo samat rutiinit päivästä toiseen, jotta joku kerta tulisi se päivä, jolloin kaikki loksahtaa kohdalleen.

Tänään on taas yksi niistä päivistä. Aamulenkki on tehty, aamupuuro on syöty ja kohta on lyhyiden päiväunien aika. Illalla on siis vuorosta yksi keskikesän kohokohdista, kestävyyskarnevaalit Jämsässä. Kisat ovat perinteisesti olleet tasokkaat ja onnistuneet, sillä juoksijat jaetaan tilastoaikojen perustella oman tasoisiin eriin.

Kisavalmistautuminen ei alkanut vaan tänä aamuna, vaan tietenkin kaikki viikon harjoitukset ja arkielämä ovat tähdänneet siihen, ja lisäksi tulin torstai-iltana mökille Jyväskylään valmistautumaan tähän kisaan. Olimme täällä valmistautumassa myös Juhannuskioihin Sannin ja Kipan kanssa ja huomasimme sen toimivaksi konstiksi – Välillä oli ihanaa päästä pois kaupungin hälinästä ja kiireestä.

Maalla on mukavaa ja jopa nukuttaakin paremmin!

Yhdysvalloissa huomasin sen, mikä merkitys pienillä asioilla oli kisaan valmistautumisessa henkisesti.Lähes aina matkustimme kisapaikalle päivää ennen, ja viimeistään silloin arkihuolet saattoi unohtaa.Toisaalta myös ihmiset ympärillä auttoivat valmistautumaan, sillä kun näin kuinka innoissaan valmentajat, apuvalmentajat ja huoltajatkin olivat kisoista, ei tuo innostus voinut olla tarttumatta.Lisäksi joukkueena urheileminen toi lisätsemppiä päivään, koska jokaisen suoritus oli merkityksellinen,sillä tavoitteena oli menestyä myös joukkueena kaikista tärkeimmissä kisoissa.

Ja vaikka näitä kaikkia asioita ei voi täysin soveltaa Suomessa, voi niistä löytää itselleen sopivimmat kokeilemalla eri valmistautumisvaihtoehtoja. Suomessa ei ole ehkä myöskään samanlaista joukkueaspektia, mutta toisaalta Turun Urheiluliitossa juostessani olen päässyt kokemaan jotain samantapaista. Esimerkiksi viikon päästä olevat SM-viestit ovat juuri tuollainen yhteinen tavoite.

Vähän samanlainen fiilis tuli myös tämän viikon Paavo Nurmi Gameseissa. Kaikki parhaimmat juoksukaverini olivat kokoontuneet Urheilupuistoon joko radalle tai radan sivuun kannustamaan. Tuntui, että koko juoksuperhe oli kokoontunut sinne. Lisäksi yli 10 000 katsojaa oli tullut seuraamaan näitä kisoja, ja täysi stadion varmisti sen, että kisatunnelma oli katossa.

Alkukesän kisat 4.51/2.22 olivat pahan allergiakevään jälkeen ok-avaus tähän kesään, mutta ne ajat eivät tietenkään riitä muuta kuin rikottavaksi. Tänään onkin hyvä mahdollisuus päästä juoksemaan vauhdikas 1500m kisa, kun pääsin mukaan 1500m kuumimpaan erään. Jenkkiyliopistoni päävalmentajan sanoin:

“You just go there and compete, compete and compete and good things will happen.”

Kaisan kanssa Paavo Nurmi Gameseissa.

Kohti kisakautta

Sm-maastojen jälkeisenä aamuna ei paljon aamutreeneissä naurattanut. Pettymys edellisen päivän kisasta oli edelleen mielessä. Meno oli yhtä jäykkää kuin edellisviikonlopun pm-maastoissa, ja lisäksi keuhkojen yläosaan pisti – se oli jotain täysin odottamatonta, sillä kaikki hengityslihakset oli hierottu samalla viikolla ja hengitysfyssarin mukaan hengitystekniikkani oli parantunut. Jouduin istumaan alas ja pohtimaan mistä tässä oli kyse: oliko se astmaa, oliko se allergiaa, oliko se ylikuntoa vai kaikkien niiden sekoitusta?

Kisan jälkeen pidin toisen viikon helppoa putkeen, astmalääkkeitä muutettiin ja siitepölytkin alkoivat pikkuhiljaa laskea. Sykkeet romahtivat ja juoksu alkoi kulkea pikkuhiljaa paremmin – pystyin juoksemaan kevyet lenkit yskimättä keuhkojani pihalle. Astmalääkärin mukaan paha siitepölykausi todennäköisesti pahensi astmaa ja allergiaa, ja tulehdutti keuhkoja niin, että suuri osa elimistön palautumiskapasiteetista meni tulehduksen hoitamiseen eikä elimistön palautumiseen. Ja todennäköisesti tähän kaikkeen vielä liittyi jotain yliväsymystä, ja näin maksimisuorituksesta ei maastoissa ollut tietoakaan.

Tämä blogikirjoituksen ei kuitenkaan ollut tarkoitus olla pelkkä valitusvirsi, sillä paljon hyvääkin on tapahtunut tämän viimeisen kuukauden blogihiljaisuuden aikana. Helpon viikon jälkeen juoksu alkoi kulkea ja tuntui, että elimistö otti hyvin vastaan kovia harjoituksia. Olin taas päässyt takaisin jenkeissä opittuun ajatusmaailmaan, jossa joka ilta oli tarkoitus mennä nukkumaan hieman parempana kuin oli herätessään.

Kilpailukauteen valmistaviin harjoituksiin on kuulunut edelleen vauhtikestävyys- ja maksimikestävyysharjoittelua, mutta pääpaino on nyt ollut lyhemmissä 200-1000m vedoissa. Erityisesti viime viikolla tehty 3*3*300m/100m/5min antoi uskoa siihen, että oikeita asioista on talven aikana tullut tehtyä. Eka sarja kulki 57s, toinen 56, ja kolmas 55, ja tuntui, että kestävyyttä oli tullut lisää eikä hölkkäpalautuksella juostut vedot ottaneet niin koville kuin joskus Jenkeissä.  

Lisäksi yksi syy hymyyn on ollut uusi työni Lindorff Oy:llä, jonne teen myös pro gradu -työni toimeksiantona. Vastaanotto on ollut hyvä, myyntiin liittyvät työtehtävät ovat olleet mielenkiintoisia ja työkaverit huippuja. On ollut mielenkiintoista työskennellä yrityksessä, jonka voi nähdä toteuttavan seinätauluissa esitettyjä arvoja myös jokapäiväisessä työnteossa. Ainakin yhtä mielenkiintoista on ollut päästä tutkimaan, millaisia mielikuvia asiakkaat liittävät Lindorffin brändiin, ja miten nuo mielikuvat ovat muuttuneet liiketoiminnan laajennuksen myötä. Pro gradu-työni käsittelee siis kyseistä aihetta, ja ne kenelle Kupittaalla sijaitseva yritys on vielä tuntematon, niin yritys tarjoaa kaikkia maksamisen palveluita laskutuksesta perintään asti.

Mielenkiintoista oli myös viime viikonloppuna päästä mukaan seuraamaan ja kannustamaan kavereita ja tuttuja Tukholman maratonilla. Ruotsalaiset olivat taas kerran luoneet upeat puitteet 21 000 juoksijalle ja kannustustakin löytyi rockbändeistä kadun laitaan piknikille istahtaneisiin ruotsalaisboheemeihin asti. Kerrankaan oma ääneni ei kuulunut yli muiden, vaan sekoittui sinne muun kannustuksen joukkoon. Oli ilo päästä seuraamaan iskän maratonkoululaisten edesottamuksia, koska yleensähän asetelma oli toisin päin: he olivat suurin tukijani niin radalla kuin sen ulkopuolella, ja olenkin hyvin kiitollinen heille kaikille, sillä he mahdollistivat tälläkin kaudella leireilyni, fyssarikäyntini ja säännöllisen hieronnan. Lisätietoa tästä maratonkoulusta löydät blogin viereisestä linkistä.

Tukholman maraton sai taas kerran ajattelemaan suomalaista kannustamisen kulttuuria ja vertaamaan sitä vastaavaan Yhdysvalloissa ja nyt Ruotsissa. En sano, etteikö kukaan Suomessa kannusta, mutta välillä tuntuu, että tietynlainen kannustamisen kulttuuri Suomesta puuttuu. Se varmasti liittyy osaltaan suomalaiseen kulttuuriin, jossa tuntemattomia ei turhaan kannusteta tai muutenkaan kisoissa ei turhaan ilakoida. Uskon, että tämä kulttuuri on muuttumassa, ja esimerkiksi Lempäälän SM-maastoissa oli hienoa kisatunnelmaa ja yleisön kannustusta. 

Tällä viikolla lenkillä vastaan tuli tuntematon mies, joka nosti peukut pystyyn kohdallani ja hymyili. En voinut olla hymyilemättä takaisin ja sen jälkeen askeleni keveni ja kilometrivauhti tippui roimasti. Pieni ele sai aikaan ihmeitä. Jenkeissä muistan pitkillä lenkeillä kaivanneeni vettä, mutta sitä ei ollut saatavissa. Vastaavasti kannustusta oli: Tuntemattomat ihmiset tervehtivät iloisesti ja saattoivat vielä perään  huudella tsempit. Tiedän, että se oli osaltaan pinnallista jenkkikulttuuria, mutta se antoi ihmeesti energiaa viimeisille kilometreille.

Itse uskon, että toisten kannustaminen ei ole pois omasta juoksusta. Se vaan antaa eteen kovemman beesin, jota seurata. Yleisölle se antaa paremman kisatunnelman ja kirjaimellisesti luo urheilujuhlan tuntua. Haastankin jokaisen urheilijan, huoltajan ja katsojan kannustamaan tänä kesänä myös niitä urheilijoita, joita ei entuudestaan tunne ja lupaan myös itsekin lyödä käsiä yhteen entistä enemmän.

Jään innolla odottamaan, löytyykö ylihuomenna alkavalta kisakaudelta kisoja, joissa väliaikoja ei kuule, koska yleisö kannustaa niin kovaa. 

Kuva SM-maastoista. Pieni irvistys näyttää vielä tässä kohdin enemmän hymyltä.