Päivä ei voisi alkaa
paremmin kuin kuulemalla Maamme-laulu aamulenkillä. Ja vielä kun sen laulaa
tuttu treenikaveri kauniilla äänellä, kiitos Essi Mäkinen! Viime vuonna samaan
aikaan käsi nousi sydämelle Yhdysvaltain maammelaulun myötä ja kyseessä olivat
Eteläisen Konferenssin Mestaruuskisat Oklahomassa. Seuraavana päivänä,
äitienpäivänä, juostiin 1500 metrin finaali. Valmentaja ei luvannut antaa
väliaikoja, eikä niitä valtavassa kannustuksessa olisi kuitenkaan kuullutkaan.
Juoksin kuitenkin 1500 metrin ennätyksen.
Vaikka mieli palajaa
välillä takaisin Teksasiin, varsinkin juuri nyt mestaruuskisojen aikaan, on
samanlaista tunnelmaa ja kannustusta luvassa myös huomenna Lempäälässä. Koen Lempäälän maastot kotimaastokseni, sillä ehdin edustaa Lempäälään Kisaa 12
vuotta kahdeksa vuotiaasta lähtien. Edelleen kisoissa ja Lempäälässä vieraillessani vanhat tutut ja
seurakaverit tulevat juttelemaan ja kysymään kuulumisia. Se saa tuntemaan olon kotoisaksi. Uskaltaisin myös
sanoa, että huomenna radan varresta löytyy monta tuttua kannustamasta. Kiitos jo etukäteen niistä kannustavista sanoista, niitä todellakin tarvitaan naisten 6 kilometrilla. Matkana on siis 6 km kello 15.25 ja radalla on 4 Urheiluliiton juoksijaa, joista vain 3 parasta tulee olemaan joukkueessa. Taistelu tulee siis olemaan kovaa, mutta mustakeltaiset kisakynnet on teroitettu.
Vaikka edustan nykysin Turun Urheiluliittoa, ja vastaanotto seurassa on ollut erittäin lämmin, sydämessäni
elää edelleen pieni Lekin peukku (joka on siis Lempäälän Kisan logo). Peukun voidaan ajatella merkitsevän monta eri
asiaa, mutta minulle se on aina merkinnyt hyvää yhteishenkeä, rehtiä kilpailua ja
toisten tsemppaamista. Sattumaa tai ei, ”Tsemppiä” oli myös ainoa sana, jonka
opetin joukkuekavereilleni Teksasissa. Tiedän, että se ei ollut kaikista
helpoin sana, mutta koin, että se oli kaikkein tärkein sana urheilun kannalta, mitä
heidän pitäisi oppia.
Niinpä haluankin toivottaa
kaikki kisailijat, huoltajat ja katsojat tervetulleeksi Lempäälään! Tsemppiä ja
menestystä huomiseen kisaan! Viivalla nähdään 15.25!
Peukut pystyyn! Lempäälän Kisan Grand Old Man Antero Korhonen toivottaaa kaikki kisailijat tervetulleeksi Lempäälän. |