Taistelua väsymystä vastaan: Hengitä!

Muistan, kun olin 10-vuotias ja juoksin maastoviestissä. Lempäälän Kisan puuhamies Antero tuli kysymään isältäni, että miten olette Johannan kanssa harjoitelleet hengitystekniikkaa. Isäni vastasi, ettei juurikaan, koska hengitys on sujunut ongelmitta. Nyt, yli 15 vuotta myöhemmin, vastaisin tuohon kysymykseen aivan erilailla.

Maaliskuun treenit ovat sujuneet hyvin, ja koko ajan ajatuksissa on siintänyt Portugalin leiri: sinne pitää päästä hyvässä kunnossa ja terveillä jaloilla. Vaikka harjoittelu on sujunut hyvin, ei harjoittelu Suomessa ole ollut aina niin mutkatonta.

Muutamat lämpöiset kevätpäivät toivat siitepölyä Turkuun jo helmikuun lopulla. Kovissa treeneissä ja välillä ihan kevyilläkin lenkeillä on ahdistanut. Kaikki kovat treenit olen pystynyt juoksemaan suunnitellusti läpi, mutta ahdistus jo alkuverryttelyssä ei ole aina antanut parasta valmistautumista kovaan treeniin.

Viime vuonna Yhdysvalloissa vältyin lähes kokonaan siitepölyongelmilta, ja niinpä Suomen kevään haastavuus oli jo melkein päässyt unohtumaan. Rasitusastmaani on kuitenkin hoidettu tänä keväänä eri menetelmillä ja niistä pitäisi olla apua enemmän kuin pelkistä astmalääkkeistä.

TYK:sissä tehtiin niin kutsuttu EVH-testi, jossa selvitettiin mistä ahdistus johtuu: johtuuko se astmasta, allergiasta vai hengitystekniikasta? Testissä tuli esille, että keuhkojen supistuminen on vähentynyt, mutta hengityksen pinnallisuus aiheuttaa edelleen ahdistusta.

Testin jälkeen minut ohjattiin äänihuuliterapeutille, jossa olin eilen ensimmäistä kertaa. Siellä sain vastauksen moneen asiaan. Siellä selvisi, että hengitän pääosin keuhkojen yläosilla ja suuri osa hengityskapasiteettia jää käyttämättä. Lisäksi tuo hengityksen pinnallisuus nostaa helposti hartiat korviin ja vetää jumiin kaikki yläselän ja hartioiden alueella olevat lihakset. Juoksun rentous katoaa maksimivauhteja lähestyttäessä hyvin nopeasti ja naamalla nousee irvistys, joka kertoo siitä, että henki ei kulje normaalisti. Melko tuttu ilme kasvoillani.

Hengityksen muuttaminen ei ole helppoa, sillä hengityshän tapahtuu normaalisti itsestään. Siksi en voi vaan yhtäkkiä muuttaa tapaa, jolla hengitän, koska se aiheuttaisi ahdistusta ja saisi minut kysymään itseltäni ”Enkö osaa edes hengittää normaalisti?” Niinpä hengitystekniikkaa aletaan muuttaa levossa tehtävillä harjoituksilla, jonka jälkeen sitä aletaan siirtää myös juoksuun. Kun hengitys saadaan siirrettyä juoksuun, ahdistuksen pitäisi kadota lähes täysin maksimisuorituksessa.

Uskoa siihen, että myös hengitystekniikkaa voidaan muuttaa, antaa juoksutekniikkani parantuminen. Jani ehti eilen kehua tekniikkaani 150 m vetojen jälkeen jo niin paljon, että muut valmentajat toppuuttelivat, että älä nyt ihan liikaa kehu. Samansuuntaista palautetta tuli myös fysioterapeutiltani, joka kertoi lantion asennon ja koko vartalon linjauksen parantuneen.

Vaikka tekniikkani vaatii edelleen kehittämistä ja se särkyy väsyessä, on johdonmukaisuus harjoittelussa tuottanut tulosta. Niinhän se jenkkivalmentajanikin mainitsi minulle jo aikoinaan.

Portugaliin lähdetään siis tekemään samoja asioita kun Suomessa, jotta johdonmukaisuus pysyy harjoittelussa mukana. Tarkoituksena on myös vähän hengähtää arkielämästä ja opetella hengittämään – ihan oikeasti.

Jos hengitystekniikan korjaus on auttanut keuhkojani, niin nämä ovat olleet korvaamaton apu pohkeilleni. Sahalaitainen Foam Roller ja äitini löytämä magnesium-suihke ovat olleet oiva apu kiputiloihin!