Siitä alkoikin sitten
kaksi aivan erilaista viikkoa. Kyynärsauvoilla kävely ei ollutkaan niin hauskaa,
kun mitä olen joskus kavereiltani lainatessa kokenut, sillä jalalla oli kaksi
viikkoa varauskielto ja koko jalkaterä oli turvoksissa ja hyvin kosketusarka.
Koska en ollut koskaan kävellyt kyynärsauvoilla, en tiennyt miten
raskasta liikkuminen on, kun kaikki työ täytyi tehdä käsillä. En myöskään pystynyt
kantamaan mitään, joten olin täysin kavereiden avun varassa kaupassa käynnissä
ja tavaroiden nostamisessa paikasta toiseen. Esimerkiksi teekupin kuljetus
keittiöstä olohuoneeseen oli lähes mahdotonta, sillä yhdellä jalalla pomppiessa
teetä läiskyi lähes aina lattialle.
Vaikka murtuma
hetkellisesti hankaloittikin monien arkipäiväisten rutiinien tekemistä, tiedän,
että jalkaterän luun hyväasentoinen murtuma on yksi pienempiä murtumia, mitä
voin saada. Energistä ja aina liikkeessä olevaa ihmistä se kuitenkin pisti
vähän miettimään miten itsestäänselvyytenä pidämme mahdollisuutta
liikkua ja juosta.
Niinpä murtuma on
lisännyt palavaa halua juosta ja päästä taas treenaamaan. Joku on
joskus sanonut, että menestymistä ei osaa arvostaa niin paljon, jos se ei ole
tullut vaikeuksien kautta. Toivotaan, että tästäkin vammasta on vielä jotain
hyötyä.
Nyt on kohta kolme
viikkoa mennyt murtumasta ja toinen kolme viikkoa vielä jäljellä, eli lokakuun
alussa olisi tarkoitus päästä aloittamaan harjoittelu. Tällä hetkellä kävelen
kovapohjaisen kengän kanssa, ja kyynärsauvoja käytän vain ulkona pidemmillä
matkoilla. Viimeisen kolmen viikon aikana olen myös muuttanut uuteen asuntoon
aivan Urheilupuiston viereen. Kiitos kaikille auttaneille, sillä ilman teitä
muutto yhdellä jalalla olisi ollut mahdoton. Olen myös jatkanut opiskelujani Turun Kauppakorkeakoulussa maisteriopintojen parissa, ja on ollut ihanaa olla koulussa hyvien kavereiden kanssa .
Lopuksi täytyy sanoa,
että on ollut piristävää huomata se, miten auttavaisia monet ihmiset ovat olleet, kun
olen keppien kanssa konkkaillut ympäri Turkua. Tuntemattomat ihmiset eivät ole
vain kysyneet ”Tarvitsetko apua?” vaan kysymys on monesti myös kuulunut ”Saanko
auttaa?”. Tunnelmaa on muutaman kerran keventänyt myös ehdotus siitä, että eikö
se olisi helpompi kävellä käsillä kuin noilla sauvoilla. Ja alussa ajattelin,
että kyllä se taitaisi olla; sellaista hyppelyä se oli.