Alkukesä on sujunut uskomattoman nopeasti ja nyt olen ollut Suomessa yli 4 viikkoa. Harjoitukset ovat sujuneet pääosin nousujohteisesti ja olen tottunut Suomen sääoloihin ja enää en myöskään eksy ruokakaupassa ja small talk:kin sujuu pääosin jo suomeksi. Toissa päivänä country musiikin kuuntelu sai kuitenkin kyyneleet valumaan poskia pitkin ja ikävä Teksasiin iski aivan yllättäin.Teksasissa olessani mikään yksittäinen tekijä ei saanut mua ihastumaan siihen osavaltioon, mutta ne kaikki pienet asiat yhdessä, erityisesti urheiluun liittyvät, loivat elämän ympärilleni, jotka tekivät vaihtovuodestani ikimuistoisen.Niinpä haluankin tänään, uuden kauden kynnyksellä, vielä muistella mitä kaikkea Yhdysvaltojen matka opettikaan.
Consistency: Yksi valmennuksen tärkeimpiä kulmakiviä oli valmentajamme mukaan consistency eli johdonmukaisuus kaikessa tekemisessä urheilun lisäksi. Se, että sai yhden tosi hyvän treeniviikon kasaan, ei auttanut ketään, mutta se, että sai kasaaan useita hyviä treeniviikkoja kasaan, toi kehitystä. Lisäksi hän aina muistutti myös muun elämän johdonmukaisuudesta: Ei riittänyt että vain tänään jätti hampurilaisen väliin, vaan se piti olla osa elämäntapaa. Lisäksi hän aina sanoi, että päiväunet ovat hyväksi, mutta vain jos ne ovat osa jokapäiväistä päivärytmiä, ja itselle ne ainakin sopivat ja toivat kaivattuja lepohetkiä päivääni.
Hills after hills: Mäkisessä maastossa harjoittelu oli ehdottomasti Bearkats:ien suuria etuja, sillä Huntsvillessä mäkiä ei voinut välttää vaikka lähti mihin tahansa suuntaan juoksemaan. Myös erilaiset mäkiharjoitukset toivat mielestäni askeleeseen työntöä ja sen myötä juoksu oli voimakkaampaa ja paremmin etenevää. Myöskin State Parkissa tehdyt harjoitukset mäkisessä ja epätasaisssa maastossa kehittävät peruskestävyyttä ja tasapainoa, koska viiden minuutin vauhtiin joutui tekemään paljon enemän töitä epätasaisella alustalla kun taas asfaltilla juostessa. Peruskestävyyden parantumisesta kertoi myös reilu viikko sitten tehty astamtesti, joka kertoi aerobisen kynnyksen nousseen reilun 10 sekuntia vuoden takaisesta.
Openmindedness: Uudessa kulttuurissa uuden joukkuueen ja valmentajan kanssa opetti paljon epävarmuuden sietämistä ja ennakkouulottomuutta. Koko ajan vastaan tuli uusia treenejä ja kilpailuita, joilta en tiennyt mitä odottaa. Oli vain lähdettävä mukaan kokeilemaan ja uskottava, että kyllä mä tästä treenistä selviän. Ja niinpä monet uudet harjoitukset pakottivat ylittämään itsensä ja vain juoksemaan.Valmentajalla oli aina tapana sanoa, että sä juokset ja hän ajattelee, ja vaikka alussa en uskonut, että se toimisi niin, se auttoi keskittymään enemmän harjoituksiin ja kisoihin, ja miettimään vähemmän miltä tuntuu.
Live in the moment: Raskaimpina koulu- ja harjoitusviikkona tämä ajatus auttoi selviämään rankoista viikoista. Valmentaja ohjeisti tulemaan valmistautuneena jokaiseen treeniin ja keskittymään yhteen treeniin aina kerrallaan. Ja se auttoi onnistumaan tärkeimmissä harjoituksissa ja varmistamaan, että jokaista treeniä ennen tuli levättyä ja syötyä riittävästi. Toisaalta myös itse vaihto-opiskelu opetti elämään hetkessä, sillä jos koko ajan olisin suunnitellut tulevaisuutta, niin miten olisin voinut nauttia vaihto-vuodesta Yhdysvalloissa. Miksi olisin rakentanut ystävyyssuhteita, jos olisin kokoajan ajatellut, että en enää koskaan nää näitä ihmisiä?
Dedication: Jenkkivalmentajani ei ollut minulle äiti, isä eikä lastenhoitaja kuten meillä oli tapana vitsailla valmentajan moninaisista rooleista, sillä joillekin urheilijoille hän oli näitä kaikkea ja vielä paljon muutakin. Minulle hän oli vain valmentaja, joka piiskasi minua eteenpäin. Aina kaikki hänen sanomiset eivät tuntuneet kivoilta ja koviempian treenien aikana välillä ajattelin, että hän on ihan hullu. Esimerkiksi ennen ensimmäistä hallikisaa hän ei suostunut enää vastaamaan kysymyksiini, koska olin kysynyt jo liian monta kysmystä ja mun tehtävänähän olin vaan juosta, ei ajatella. Silloin ajattelin, että toi mies ei tiedä maailman toisella puolella kilapailemista mitään, mutta en tietenkäänn sanonut mitään. Niin vaan menin viivalle, ja siitä kasvu ihmisenä ja urheilijana alkoi.
Niinpä koenkin, että hän auttoi minua kasvamaan urheilijana kuin myös ihmisenä. Olin niin yksin monien ajatusten kanssa, että ne oli vaan omaan pään sisällä selvitettävä ja jatkettava hymyssä suin. Vaihtovuosi kasvatti siis urheilijana, mutta se kasvatti myös ihmisenä. Se opetti positiivisuutta, mutta se opetti myös arvostamaan pieniä asioita lähellään, jotka olivat liian itsestäänselvyyksiä Suomessa eläessään. Yksi niistä oli aidosti välittävät ja rakastavat perhe ja ystävät. Kaikilla ihmisillä Yhdysvalloissa ei ollut perhettä lähellään, koska he olivat joutuneet lähtemään kotimaastaan, jotta he voisivat opiskella ja työskennellä busineksen parissa tulevasuudessa - esimerkiksi Kuubassa tämä ei ollut mahdollista.Vaihtovuosi opetti myös arvostamaan miten hyvä Suomessa onkaan elää: Opiskelijoita tuetaaan ja työntekijöitä suojellaan, ja vaikka verotus on kova, sillä halutaan mahdollistaa kaikille edes jonkintasoinen elintaso. Suomeen oli siis hyvä palata, koska moni asia oli niin hyvin.
Tänään on aika lähteä katsomaan, miten hyvin asiat ovat radalla. Oranssi uniformu on vaihdettu vihreään ja Jenkeistä opittua lähdetään soveltaman Suomen oloihin. On aika ottaa haaste vastaan, ja aloittaa vuoden kolmas kilpailukausi. Kisaan lähdetään kilpailemaan yhtä kovalla innostuksella kuin mestaruuskisoihin, ja päävalmentajan ohjeet muistuivat mieleen vielä aamulenkillä: "Compete, Compete. Compete. That's the only thing you have to do but without competing hard you won't achieve aything".
Paavo Nurmi Games, 1500m ja vesisade ovat tämän sunnuntain ohjelmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti