Rakkaudesta vetoharjoitteluun

Ensimmäinen vitosen kisan ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan, mutta tulipahan ainakin kerran kokeiltua millaista on taistella radalla 12,5 kierrosta liian vähällä vk-harjoittelulla. Lähdin juoksemaan 3.40 vauhtia, mutta jo kahden kilometrin jälkeen vauhti osoittautui liian kovaksi, ja en pystynyt seuraamaan kärkijuoksijaa, ja lopun matkaa jouduin taittamaan yksin. Ja vitosella olisi ollut apua, jos siinä edessä olisi ollut enemmän ohitettavia, tai vastaavasti joku olisi mennyt ohi.

No raskaan taistelun päätöksenä oli 19.02, ja olin aivan poikki maalissa. Yöllä kun en saanut nukuttua ja tunsin olevani yliväsynyt, tiesin antaneeni kaikkeni. En voinut olla hirveän pettynyt, koska tiesin, että vitosella vaikuttavia vk-harjoituksia tai pitkiä vetoja en ollut tehnyt juuri lainkaan ja kaikki keskittyminen oli suunnattu 1500 metrille. Mutta vitosen jälkeen arvostus kaikki 5000m, 10 000m ja maratonin juoksijoita kohtaan nousi, voin vaan kuvitella sitä tuskaa viimeisillä kilometreillä. Tai ehkä se ei tunnu niin pahalta, kun on harjoittelut kyseistä matkaa varten riittävästi.

Kuten tuossa jo mainitsinkin, täällä on keskitytty erityisesti 1500 metrille tähtääviin harjoituksiin, ja se on tarkoittanut useita erilaisia vetoharjoituksia. 3*(500m+300m+200m), 3*3*300m, 2*(2*1000m+400m) ovat esimerkkejä monista vetoharjoituksista, joita olen täällä tehnyt. Olen oppinut suhtautumaan uusiin vetoharjoituksiin avoimin mielin, ja ne ovat totuttaneet keskimatkojen kilpailuvauhteihin. Olen myös oppinut rakastamaan vetoharjoituksia, koska erilaiset vetoharjoituksen ovat tehneet viikosta mielenkiintoisen ja tuoneet kilpailutilanteen harjoituksenkin yhteyteen.

Tietenkään kaikki vetoharjoitukset eivät ole olleet todella kovia, mutta en voi olla sanomatta, että rakastan niitä harjoituksia, joiden jälkeen läähätän nurmikolla ja maitohapot polttavat lihaksia. Näitä harjoituksia ei kuitenkaan ole kovin usein, koska ne ovat myös henkisesti kuormittavia, mutta ne ovat juuri niitä harjoituksia, jotka valmistavat kilpailuun, ja muistuttavat siitä, minkä takia juoksen kilpaa.

Tämän viikon vetoharjoituksena oli 10*300m kahden minuutin palautuksella, johon kuului 100 metriä palautushölkkää. Harjoitus ei ollut niitä kaikista kovimpia, mutta vitosen väsymys ja kuumuus tekivät harjoituksesta kovan. Keskiarvo parani kuitenkin noin 2 sekuntia talvesta, ja kello pysähtyi keskimäärin 53,4 sekuntiin jokaisessa vedossa.

Tämän viikon päävedosta vastaa kuitenkin huomenna juostava kahden kierroksen veto Louisianassa, McNeese State Universityssä. Kyseessä on siis elämäni ensimmäinen 800 metrin kilpailu täällä Yhdysvaltain mantereella ja viivalle asettuu kaksi Bearkats:a, minä ja meidän puolimaileri ja nelkun juoksija Tonicia. Avoimin mielin lähden taistelemaan Meksikonlahden rannalle, mutta turhan suuria odotuksia ei ole, koska ensimmäinen kasi ei koskaan ole helppo. Mutta tavoitteena on kuitenkin jättää kaikki radalla, ja tuntea maitohapot ihan siellä käsivarsissa asti nurmikolla maatessa. Eat ’em up!  

Alkumatkasta 5000m kisa sujuu vielä suhteellisen rennosti.

Puolimatkan jälkeen ilmekin kertoo, ei tää oo helppoo mailerille!

Joukkuekaverit tulivat heti maalissa kyselemään onko kaikki hyvin. Vitosen juoksija Solenn tiesi heti mistä on kyse, ja totesi, antakaa hänen levätä hetki, hän oon vain poikki kisasta.