Teksasissa ollessani törmäsin usein kysymykseen, että kuinka sä pystyt juoksemaan lumessa, ja että juoksetko sä ihan oikeasti siellä lumessa. Vastasin hymyissä suin, että totta kai juoksen ja kyllä lumessa pystyy ihan hyvin juoksemaan.
Suomeen tullessani kuitenkin jouduin ihan oikeasti pohtimaan tätä kysymystä, koska lunta ja pakkasta oli paljon enemmän kuin tavallisena joulukuuna. Toisaalta olin myös tottunut juoksemaan pienissä vaatteissa lähes kesäisissä olosuhteissa, joten en ollut tottunut juoksemaan Suomen olosuhteissa. Lisärasituksena tähän kaikkeen oli vielä 8 tunnin aikaerosta toipuminen.
No elimistö lähti aika hyvin tottumaan Suomen oloihin ja melatoniini auttoi tasaamaan unirytmiä. Jalat tuntuivat tottuvan nopeasti, kun taas pää ja keuhkot vaativat hieman enemmän aikaa. Alussa särki päätä, ja lähes 50 asteen lämpötilan muutos Teksasista vaati keuhkoille sopeutumista. (Jouluna tosiaan Lempäälässä oli pakkasta -24 astetta, kun säätiedotus kertoi samaan aikaan Houstonin lämpötilan olevan 24 astetta plussan puolella).
Mutta lumessa juoksu on tuntunut aika hankalalta ja välillä tuntunut, ettei juoksu etene mihinkään ja oon ihan jumissa lumessa. Teksasin kilometrivauhdit on lumessa juostessa saanut unohtaa heti aluksi. Lisäksi lumessa juoksu on tuntunut välillä turhauttavalta, mutta toisaalta se on tuonut suomalaista sisua lisää hallikautta varten, ja siitä on varmasti vain hyötyä. (Lisäksi hallikaudelle tarvitaan vielä lisää aggressiivisuutta, että pysyy kisassa mukana, kun kilpailijoita on paljon, ja kaikki heistä uskovat kilpailun voittoon, ainakin alussa, ja jokainen haluaa olla kärjessä. No aggressiivisuutta tulee varmasti lisää vain kilpailemalla kovassa seurassa.)
Lumessa juoksu on myös usein vaihtunut Pirkkahallin tai Kupittaan tartaniin sekä Elixian juoksumattoihin. Matolla olen tehnyt pitkiä ja vauhdikkaampia lenkkejä, ja hallissa sitten vauhtikestävyyttä ja vetoharjoituksia. Vetotreeneissä vauhti ei ole vielä päätä huimannut, mutta niissä on selvästi huomannut, että kestävyys on lisääntynyt ja kun vauhtiin pääsen, niin tämä juna ei pysähdykään hetkessä. Varmasti parhaiten onnistunut harjoitus on ollut viime lauantaina tehty vetoharjoitus 4*250m, 4*200m, 4*150m hölkkäpalautuksella ja kovenevalla vauhdilla 1500m vauhdista alle 800m vauhtiin. Sarjapalautus oli 3 minuuttia. Elimistö ei tuntunut erityisen palautuneelta ennen harjoitusta, mutta vedot menivät alle tavoiteaikojen, ja tuntui, että jaksamista on tullut lisää ja askel vie eteenpäin.
Treeniseuraa on löytynyt myös Suomessa, ja erityisesti haluan kiittää Kipaa siitä. Me ollaan jo yli vuosikymmen tehty yhdessä harjoituksia, ja nyt taas mun Suomessa olon aikana koitettu tehdä pitkät lenkit ja vetoharjoitukset yhteisellä tsempillä, vaikka molemmat ovat keskittyneet vedoissa omiin vauhteihinsa. Lisäksi haluan toivottaa Kipalle tsemppiä Tukholman maratonille valmistautumiseen! Uskon, että sillä suomalaisella sisulla pärjää niin rapakon takana radalla kuin myös kuninkuusmatkalla länsinaapurissa. Lycka till!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti