Eat’ em up

Viimevuotinen etelän leiri on vaihdettu kylmän paikan lumileiriin Suomessa ja nyt on aika palata takaisin Teksasiin. Saa nähdä, että mitä tämä leiri tuo mukanaan hallikaudella.

Ensimmäiset hallikisat ovat edessä tämän viikon lauantaina ja niihin on aloitettu valmistautumaan hieman keventämällä harjoittelua ja henkisesti asennoitumalla kisaan. Vuorokauden matkustaminen 3 päivää ennen kisaa ja 8 tunnin aikaero tuntuvat varmasti kisassa, mutta avauskisat ovat aina vaikeita, ja erityisen vaikeita pitkän kilpailutauon jälkeen. No jossainhan se kisakausi on avattava. Eli lauantaina starttaan mailille Texas A&M -yliopiston järjestämissä kisoissa. Henkilökohtaisten matkojen lisäksi juostaan mahdollisesti vielä DMR -viesti (1200- 800- 400- 1600m pituiset osudeet). Mutta kyseiseen viestiin osallistuminen päätetään vasta henkilökohtaisten matkojen jälkeen.

Valmistautuminen tulevaan kisakauteen alkoi jo viikonloppuna, kun juoksin 10*300m vetoharjoituksen, ja samana päivänä yliopistomme amerikkalaisen jalkapallon joukkue pelasi Yhdysvaltojen mestaruudesta. Viimeisissä vedoissa olin niin väsynyt ja maitohapoilla, että mietin, että mä jaksan tsempata tän treenin loppuun sillä voimalla, kun tiedän miten kova taistelu jalkapalloilijoilla on edessään illalla. Ja mun taistelu päättyi hyvin, ja treeni kulki ajallisesti hyvin ja viimeisellä suoralla taistelin maitohappoja vastaan juosten viimeisen vedon 52,4. Jalkapalloilijoiden taistelu ei päättynyt niin hyvin – he hävisit finaalin toistamiseen.

Taistelemaan on tarkoitus lähteä myös hallikisoissa, mutta silti juoksu ei saa mennä liian totiseksi. Ostin juuri kirjan Lontoon lentokentältä, jossa maratoonari-triahtlonisti-lääkäri, Jordan Metzl, kertoo kansankielellä, miten eri alueen vammoja voi ehkäistä ja hoitaa myös itse. Heti alussa hän muistuttaa kuitenkin juoksun perusasioista, kuten siitä, että viikoittaista kilometrimäärää ei saa nostaa 10% enempää viikossa.  Mutta ehkä kaikkein tärkeimpänä neuvona omalle kohdalle osui se, että älä unohda hymyillä. Jos ilo katoaa tekemisestä, niin juoksunkin rentous katoaa. Ja samaa asiaa on myös Yhdysvalloissa jo maastokaudella muistutettu – kilpailu on palkinto harjoittelusta, sinne lähdetään pitämään hauskaa!

Näillä eväillä tämä Bearkat palaa kampukselle, ja lähtee innolla ensimmäiseen hallikisaan Yhdysvalloissa. Toivotaan, että koulumme ”Eat’ em up!” kannustushuuto siivittää oranssipaidat hyviin tuloksiin!

(Teksti julkaistu muutaman päivän myöhässä, koska täällä Teksasissa ei netti heti toiminut.)